Lopen yläkoululla Kanta-Hämeessä on tapahtunut tietovuoto, jossa oppilailla on ollut

Lopen yläkoululla kiusallinen tietovuoto: oppilailla pääsy kansioon, josta löytyi muiden oppilaiden tietoja - tonkivat itseään koskevia muistioita


Lopen yläkoululla Kanta-Hämeessä on tapahtunut tietovuoto, jossa oppilailla on ollut tietokoneella pääsy kansioon, jossa oli tietoja muista oppilaista. Tapaus sattui eilen torstaina.

Loppi-Facebook-ryhmässsä olleiden tietojen mukaan kansiossa oli oppilaiden sosiaaliturvatunnuksia, terveystietoja ja jopa tietoja lastensuojeluilmoituksista.

Lopen sivistysjohtaja Pia Kyllönen kertoo, että oppilaat ovat olleet torstaina yläkoulun atk-luokassa, jossa koneet ovat opetuksen verkossa. Nyt näiltä opetuksen verkossa olleilta koneilta oli kuitenkin syystä tai toisesta pääsy hallinnon verkkoasemalle.

Näin ollen oppilaat olivat päässeet käsiksi hallinnon verkossa olleisiin tietoihin.

- Oppilaat olivat asiaa ihmetelleet ja kertoneet opettajalle, joka sitten puolestaan kertoi asiasta apulaisrehtorille.

Kyllönen kertoo saaneensa paikalla olleelta opettajalta tiedon, että paikalla oli tapahtuma-aikaan kaksi oppilasta. He olivat avanneet kaksi itseään koskevaa opettajan kirjoittamaa muistiota. Muita oppilaita koskevissa tiedostoissa he eivät olleet Kyllösen mukaan käyneet.

- Tällä hetkellä meillä ei ole pääsyä kyseiselle asemalle, joten en pysty ottamaan kantaa, mitä muita tietoja kyseisessä kansiossa oli.

"Asiaa selvitetään"

Tietokoneluokka otettiin pois käytöstä heti asian tultua ilmi.

- It-puoli selvittää asiaa. Oppilaita ei päästetä luokaan ennen kuin asia on selvitetty.

Kyllönen sanoo, ettei ainakaan tiedossa ole, että oppilaat olisivat päässeet tietoihin käsiksi muina päivinä kuin eilen.

- Sitäkin asiaa selvitetään. Olen juuri laittamassa koululle ohjeistusta myös siitä, mitä tietoja ylipäätään saa tallentaa koneelle.

Kyllösen mukaan oppilaiden vanhemmille on laitettu asiasta tiedotus Wilman kautta.

Kyllönen sanoo, ettei hänen tiedossaan ole, että huoltajat olisivat ottaneet asiasta yhteyttä kouluun.

Source: iltalehti.fi