Ohikulkija näki torstaina iltakahdeksan jälkeen Viikinojanpuistossa hevostallin pihassa pysäköidyn henkilöauton,

Helsingin poliisilla kiirettä: Autossa istunut mies osoitti ohikulkijaa ilmapistoolilla, kuula-aseen kanssa kulkenut vietiin putkaan


Ohikulkija näki torstaina iltakahdeksan jälkeen Viikinojanpuistossa hevostallin pihassa pysäköidyn henkilöauton, jonka kuljettajan paikalla istui mies pistoolin näköinen esine kädessään. Mies osoitti sillä ensin hevosvaunua ja sen jälkeen ohikulkijaa.

Ohikulkija poistui paikalta ja soitti hätäkeskukseen. Mies juoksi perään, näytti ohikulkijalle pistoolia ja kertoi sen olevan ilma-ase. Mies poistui paikalta ja hetkeä myöhemmin myös auto oli hävinnyt tallin pihasta.

Poliisi tavoitti auton ja takavarikoi mieheltä ilmapistooliksi osoittautuneen aseen. Vuonna 1999 syntynyttä miestä epäillään toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.

Kuvia kuula-aseen kanssa

Hieman ennen iltayhdeksää poliisille tuli tieto, että mies kulkee käsiaseelta näyttävä esine kädessään talon pihassa Kumpulassa. Poliisin saapuessa paikalle mies ja tämän seurassa ollut henkilö olivat menneet sisälle asuntoon. Poliisi takavarikoi asunnosta löytyneen pistoolimallisen kuula-aseen. Noin 40-vuotias mies kertoi poliisille, että hän ja toinen henkilö olivat ottaneet pihalla kuvia toisistaan kuula-aseen kanssa.

Poliisi kertoo vieneensä miehen Töölön säilytyssuojaan rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi. Miestä epäillään ampuma-aserikoksesta ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.

Source: iltalehti.fi