Teko tapahtui loppuvuodesta 2016, jolloin tyttö oli 15-vuotias ja mies

Somessa suosittu nuorisotyöntekijä tuomittiin 15-vuotiaan tytön hyväksikäytöstä - todisteina käytetyt tekstit karmaisevat: ”Tykkään nuorista naisenaluista, joilla leikin kuin poika leikkikaluilla”

Teko tapahtui loppuvuodesta 2016, jolloin tyttö oli 15-vuotias ja mies 40-vuotias. Tyttö oli vierailulla miehen asunnossa, jossa tämä kosketteli häntä 20 minuutin ajan vaatteiden päältä rintojen ja takapuolen alueelta. Hän työnsi myös kätensä tytön rintaliivien alle.Miehen ja tytön kertomukset täsmäsivät sen osalta, että he olivat kahdestaan miehen asunnolla. Kertomukset tapahtumista kuitenkin eroavat toisistaan. Tyttö kertoo hämmentyneensä täysin, kun mies oli yllättäen alkanut kopeloimaan. Noin 20 minuutin jälkeen mies oli lopettanut ja tyttö oli poistunut asunnolta.Syytetyn mukaan tyttö oli poistunut asunnolta yllättäen ja hämmentyneen oloisena. Mies epäili, että syynä oli tytön ihastus mieheen ja pettymys toisen naisen soitettua miehen kännykkään illan ...


Poliisi on vapauttanut tapahtumaan liittyen pidätetyt viisi henkilöä. Heidän osaltaan

Poliisi tutkii 24-vuotiaan tamperelaismiehen kuolemaa: missä ovat Koskipuiston naiskaksikko ja Tiikerihai-ravintolassa ollut mies?

Poliisi on vapauttanut tapahtumaan liittyen pidätetyt viisi henkilöä. Heidän osaltaan tutkinta jatkuu, mutta vangitsemiselle ei poliisin mukaan ollut perusteita. He ovat kuulusteluissa kertoneet olleensa Tampereen keskustassa 24-vuotiaan seurassa, mutta kiistävät pahoinpidelleensä tätä.Poliisi kaipaa havaintoja 24-vuotiaan ja tämän seurueen liikkeistä. 24-vuotiaan seurassa ravintola Tiikerihaissa ollutta miestä pyydetään ilmoittautumaan, samoin Koskipuistossa 24-vuotiaan pahoinpitelystä poliisin kanssa keskustellutta naiskaksikkoa. Heitä ei epäillä rikoksesta.24-vuotias mies löytyi maanantaina kuolleena kotoaan. Miehen avopuoliso huomasi tilanteen, kun hän ei saanut miestä hereille.Sunnuntaina 24-vuotias vietti iltaa Hämeenkadulla ravintola Tiikerihaissa toisen miehen kanssa. Valvontakameranauhoista näkyy, kuinka miehet olivat ravintolassa kello 21 jälkeen.Myöhemmin 24-vuotias mies oli Keskustorin laidalla sijaitsevassa ravintola Hovipojassa, ...


Lopen yläkoululla Kanta-Hämeessä on tapahtunut tietovuoto, jossa oppilailla on ollut

Lopen yläkoululla kiusallinen tietovuoto: oppilailla pääsy kansioon, josta löytyi muiden oppilaiden tietoja - tonkivat itseään koskevia muistioita

Lopen yläkoululla Kanta-Hämeessä on tapahtunut tietovuoto, jossa oppilailla on ollut tietokoneella pääsy kansioon, jossa oli tietoja muista oppilaista. Tapaus sattui eilen torstaina.Loppi-Facebook-ryhmässsä olleiden tietojen mukaan kansiossa oli oppilaiden sosiaaliturvatunnuksia, terveystietoja ja jopa tietoja lastensuojeluilmoituksista.Lopen sivistysjohtaja Pia Kyllönen kertoo, että oppilaat ovat olleet torstaina yläkoulun atk-luokassa, jossa koneet ovat opetuksen verkossa. Nyt näiltä opetuksen verkossa olleilta koneilta oli kuitenkin syystä tai toisesta pääsy hallinnon verkkoasemalle.Näin ollen oppilaat olivat päässeet käsiksi hallinnon verkossa olleisiin tietoihin.- Oppilaat olivat asiaa ihmetelleet ja kertoneet opettajalle, joka sitten puolestaan kertoi asiasta apulaisrehtorille.Kyllönen kertoo saaneensa paikalla olleelta opettajalta tiedon, että paikalla oli tapahtuma-aikaan kaksi oppilasta. He olivat ...


Ranskalainen pariskunta Sabrina Kouider ja Ouissem Medouni on todettu syylliseksi

Pariskunta syyllinen au-pairin murhaan Lontoossa: Sophien, 21, poltettu ruumis löytyi puutarhasta - järjetön motiivi liittyi Boyzone-bändin perustajaan

Ranskalainen pariskunta Sabrina Kouider ja Ouissem Medouni on todettu syylliseksi 21-vuotiaan ranskalaisen au-pairin Sophie Lionnet`n murhaan Lontoossa. Naisen ruumis yritettiin hävittää polttamalla pariskunnan kotitalon puutarhassa Wimbledonissa viime syyskuussa.Ruumiin palaessa nuotiossa pariskunta grillasi lähistöllä kanaa. Naapurit huomasivat kuitenkin karmean hajun ja soittivat palokunnan paikalle. Heille Medouni väitti, että nuotiossa paloi lammas.Molemmat myönsivät ruumiin polttamisen mutta yrittivät vierittää syyn itse surmateosta toisen niskoille. Oikeus päätti yksimielisesti, että 35-vuotias Kouider oli syyllinen ja äänesti 10-2 tämän 40-vuotiaan miehen syyllisyyden puolesta.- Ainoastaan Kouider ja Medouni tietävät tarkalleen, miten he tappoivat Sophien, mutta syyttäjä pystyi todistamaan, että hän kuoli tarkoituksenmukaisen ja pitkän väkivallan seurauksena eikä ...


Poliisi on pidättänyt viisi henkilöä, joiden epäillään liittyvän epäselvissä olosuhteissa

24-vuotias tamperelaismies löytyi kuolleena kotoaan: viisi pidätetty - poliisi kaipaa havaintoja karaokebaarista ja puistosta

Poliisi on pidättänyt viisi henkilöä, joiden epäillään liittyvän epäselvissä olosuhteissa menehtyneen tamperelaismiehen kuolemaan. 24-vuotias mies löytyi maanantaina 21. toukokuuta kuolleena kotoaan.Miehen avopuoliso huomasi tilanteen maanantaiaamuna pariskunnan yhteisessä kodissa, kun hän ei saanut miestä hereille. Ambulanssin saapuessa paikalle mitään ei ollut enää tehtävissä.Miehen epäillään joutuneen sunnuntain ja maanantain välisenä yönä pahoinpitelyn ja ryöstön kohteeksi Tampereen keskustassa, todennäköisesti Koskipuistossa. Poliisi selvittää nyt, onko kuolemalla ja mieheen kohdistetulla väkivallalla yhteys.Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Hannu Kallioniemi kertoo, että tapahtumista on kuulusteltu viittä henkilöä, jotka otettiin kiinni keskiviikkona. Kallioniemen mukaan henkilöt ovat kuulusteluissa kiistäneet yhteytensä tappeluun tai pahoinpitelyyn. Poliisi tekee perjantaina arvion siitä, onko henkilöitä syytä ...


Hovioikeus kiristi lesken ja vainajan neljän lapsen vaatimusten johdosta Rami

Tuomio koveni: Pietarsaaren paloittelusurmaaja istuu 11 vuotta - uhri oli neljän lapsen isä

Hovioikeus kiristi lesken ja vainajan neljän lapsen vaatimusten johdosta Rami Petri Pakarisen vankeusrangaistusta kymmenestä vuodesta 11:een.Teossa oli törkeyttä enemmän kuin "keskimääräisessä" tapporikoksessa.43-vuotiaan Pakarisen rangaistus on lähellä tapporikoksen seuraamuksen ylärajaa, joka on 12 vuotta vankeutta.Pohjanmaan käräjäoikeus katsoi Pakarisen entisen vaimon osallistuneen ruumiin hävittämiseen. Nainen sai käräjäoikeudelta puolen vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen.Vaasan hovioikeus katsoo kuitenkin, ettei näyttö naista vastaan riitä. Täten hovi hylkäsi syytteen hautarauhan rikkomisesta.Hovioikeus korotti lesken ja lasten vaatimuksesta heille maksettavia korvauksia.Hovin päätöksellä Pakarisen tulee maksaa leskelle 10 000 euroa korvauksena kärsimyksestä.Vainajan kahdelle vielä kotona asuvalle lapselle hänen tulee maksaa 13 000 euroa kummallekin. Toinen heistä on alaikäinen. Kahden kotoa jo poismuuttaneen jälkeläisen ...



15-vuotias poika kuoli kuumesairauteen Jyväskylässä vuonna 2016.Syyttäjän mukaan poikaa ei

Kuumeinen 15-vuotias kuoli kotinsa portaikkoon - isäpuolen kommentti ihmetytti poliisia

15-vuotias poika kuoli kuumesairauteen Jyväskylässä vuonna 2016.Syyttäjän mukaan poikaa ei viety lääkäriin, vaikka pojan tilanne heikentyi rajusti.Äitiä ja isäpuolta syytetään heitteillepanosta ja kuolemantuottamuksesta.Äiti ja isäpuoli eivät ota syytä niskoilleen 15-pojan kuolemasta.Äiti ja isäpuoli kiistävät syyllistyneensä rikokseen 15-vuotiaan pojan kuolemantapauksessa. Heitä syytetään Keski-Suomen käräjäoikeudessa heitteillepanosta ja kuolemantuottamuksesta.15-vuotias poika menehtyi influenssaviruksen aiheuttamaan kuumesairauteen Jyväskylässä vuonna 2016. Syyttäjän mukaan poikaa ei viety lääkäriin, vaikka pojan tilanne heikentyi rajusti viikonlopun aikana. Pojalla oli korkea kuume, hän oksenteli ja joutui konttaamaan asunnossa. Poika löytyi kuolleena asunnon portaikosta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.Oikeuslääkärin lausunnossa todetaan, että varhainen hoitoon hakeutuminen ja lääketieteellinen hoito olisivat voineet estää kuoleman.Esitutkintamateriaalissa ...


24-vuotiasta tamperelaisen miehen epäillään joutuneen pahoinpidellyksi kello 00-02 välisenä aikana

Nuori mies löytyi kuolleena kotoaan - epäillään tulleen pahoinpidellyksi ja ryöstetyksi Tampereen keskustassa

24-vuotiasta tamperelaisen miehen epäillään joutuneen pahoinpidellyksi kello 00-02 välisenä aikana todennäköisesti Tampereen Koskipuistossa.Poliisin selvittelyn mukaan mies on tutustunut jo ennen puolta yötä Keskustorin reunalla olevassa ravintola Hovipojassa seurueeseen, mihin kuuluu muutama mies ja nainen. Seurue on tämän hetkisen tiedon mukaan siirtynyt Koskipuiston alueelle, missä on uhrilta on anastettu rannekello ja häntä on mahdollisesti pahoinpidelty.Miehen luona on käynyt poliisi ja ambulanssi ja hänen kanssaan on keskustellut useita sivullisia ihmisiä.Mies on jatkanut Koskipuistosta matkaa kotiinsa taksilla. Hänet löydettiin maanantaiaamuna kotoaan kuolleena.Poliisi selvittää nyt, onko aikaisemmalla mieheen kohdistetulla väkivallalla yhteyttä kuolemaan.Silminnäkijöitä kaivataanPoliisi pyytää ihmisiltä havaintoja miehen liikkeistä ja mahdollisesta ryöstöstä ja pahoinpitelystä.Poliisipartion luona ...


Poliisi tutkii murhana tapausta, jossa Lappeenrannassa Lauritsalan venesatamasta löytyi 22.5.2018

13-vuotias poika löysi pahoin palaneen ruumiin autosta Lappeenrannassa - poliisi tutkii murhana

Poliisi tutkii murhana tapausta, jossa Lappeenrannassa Lauritsalan venesatamasta löytyi 22.5.2018 palaneesta henkilöautosta ruumis.Kyseinen auto oli palanut varhain aamulla 22. toukokuuta.Autossa olleen vainajan oli löytänyt myöhemmin palopaikalle mennyt 13-vuotias poika. Autosta löytynyt ruumis oli palanut pahoin. Vainajaa ei ole pystytty vielä täydellä varmuudella tunnistamaan.Poliisin tekemässä esitutkinnassa ja autosta löytyneelle vainajalle tehdyssä oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa on tullut esille seikkoja, joiden perusteella asiassa on syytä epäillä vakavaa väkivaltarikosta. Poliisi tutkii tapausta rikosnimikkeellä murha.Poliisi on päässyt omien tutkimuksiensa kautta epäiltyjen jäljille ja saanut käsityksen tapahtumien kulusta. Poliisi on ottanut 23.5. tapauksen vuoksi kiinni neljä lappeenrantalaista henkilöä. Epäillyistä yksi on nainen ja kolme miestä. Kiinniotot ovat ...


Poliisi sai tiistaina aamupäivällä hälytyksen Louisa Countyssä Virginiassa ampumistapauksesta. Talosta

4-vuotias amerikkalaispoika luuli asetta leluksi, nyt hänen 2-vuotias veljensä on kuollut

Poliisi sai tiistaina aamupäivällä hälytyksen Louisa Countyssä Virginiassa ampumistapauksesta. Talosta löytyi kaksivuotias poika, jota oli ammuttu rintaan.Poliisit elvyttivät poikaa, kunnes ambulanssi tuli paikalle. Poika kuoli kuitenkin pian sairaalassa.Poliisin mukaan ampuja oli surmansa saaneen neljävuotias veli. Hän oli luullut asetta leluksi, osoittanut pistoolilla veljeään ja painanut liipaisinta.Lasten äiti oli kotona. Isä, jolle ase kuuluu, oli töissä.- Tämä on todella järkyttävää, olen aivan murtunut, kertoo paikalle ensimmäisenä saapunut konstaapeli Donnie Lowe.Lowe painottaa, että aseita pitää aina säilyttää turvallisesti ja pois lasten ulottuvilta.- Vähintäänkin ottakaa ammukset pois ja laittakaa aseeseen turvalukko.Perheen äiti oli kotona, kun ampumisonnettomuus tapahtui. Aseleikit vievät hengen lähes 200 lapselta ...


Seinäjoella tapahtui tiistain ja keskiviikon välisenä yönä erikoinen tapahtumaketju, kun

Outo episodi tallentui valvontakameraan: Miljonäärin huippuravuri karkasi Seinäjoen keskustaan ja rikkoi ikkunoita - omistaja syyttää karhua

Seinäjoella tapahtui tiistain ja keskiviikon välisenä yönä erikoinen tapahtumaketju, kun arvohevonen Your So Vain karkasi. Your So Vain on 8-vuotias lämminveriori, joka on urallaan ravannut yli puolen miljoonan euron tulot. Sen omistaa kiinteistösijoittaja, miljonääri Reima Kuisla.Kuisla kertoo tapauksesta julkisessa Facebook-päivityksessään. Hänen mukaansa Your So Vain karkasi todennäköisesti karhun takia.- Metsästys- ja karhuasiantuntija kävi toteamassa äskettäin koiransa kanssa mitä todennäköisimmät karhun jäljet ja koira merkkasi karhun kulun, Kuisla kirjoittaa.- Huippuhevonen lähti kaupungille aamuyöstä. Langat ja aidat oli paperia.Kuislan mukaan hevonen löytyi aivan Seinäjoen keskustasta. Iltalehden tavoittama turvallisuusalan yritys Securi Seinäjoen yksikönjohtaja Ismo Erkko kertoo, että ohi ajanut henkilö oli nähnyt hevosen ...



Ruotsin pääministeri Olof Palme murhattiin 28.2.1986. Palme ammuttiin Tukholman keskustassa

Näkökulma: Tiedän jotain Olof Palmen murhasta

Ruotsin pääministeri Olof Palme murhattiin 28.2.1986. Palme ammuttiin Tukholman keskustassa lähietäisyydeltä järeällä revolverilla kun hän oli palaamassa elokuvista vaimonsa Lisbet Palmen kanssa.Menin itse töihin Ruotsin radioon Tukholmaan 1987. Palmen murha tuntui ja näkyi kaikkialla. Edelleen kirjoitettiin ja tehtiin juttuja murhasta ja sen tutkimuksista. Kirjoitettiin myös Ruotsin sosiaalidemokraattien yksityistutkimuksista, joista nousikin skandaali.Palmen murha muutti myös politiikan käytäntöjä ja sisältöjä. Politiikan ja mediankin suhde muuttui.Muistan, kun menin ensimmäiseen hallituksen tiedotustilaisuuteen, niin tunnelma oli kovin erilainen kuin Suomessa. Lehdistökortit katsottiin tiskillä hyvin tarkkaan, ennen kuin toimittaja päästettiin sisään. Salissa median edessä seisoivat tiedotustilaisuuden pitäjät, molemmilla puolilla aseistetut vartijat, jotka katsoivat suoraan kohti toimittajia. ...


Pirkanmaan käräjäoikeus on tiistaina antanut tuomion rikoskokonaisuudessa, johon sisältyi useita

Huijarit kähvelsivät laskuja postilaatikoista ja vaihtoivat niihin omat tilinumerot tilalle - yli 120 000 euron rahasummaa pestiin tuttavien tileillä

Pirkanmaan käräjäoikeus on tiistaina antanut tuomion rikoskokonaisuudessa, johon sisältyi useita törkeitä rahanpesuja.Rahanpesutapauksissa oli kyse niin kutsutuista kirjelaatikkovarkauksista, joissa tekijät olivat varastaneet laskuja Tampereella ja Nokialla sijaitsevista postilaatikoista ja vaihtaneet niihin omia tilinumeroitaan.Syyttäjän mukaan kerätty kokonaissumma oli 121 447 euroa ja rahoja oli johdettu kaikkiaan kahdeksan vastaajan tileille. Osa pankkitilien haltijoista oli sopinut, että saa osan rahoista itselleen tai kuittaa tilin käytöllä velkojaan.Asiassa oli kaikkiaan 12 vastaajaa, jotka kaikki saivat teoistaan tuomiot. Osa syytekohdista hylättiin. Pienin tuomio tapauksessa oli 61 päiväsakkoa ja pisin vuosi ja 4 kuukautta vankeutta.Tamperelaismies käytti muiden pankkikorttejaPisimmän tuomion kokonaisuudessa sai 27-vuotias tamperelaismies, joka tuomittiin neljästä törkeästä rahanpesusta, ...



Yhdysvaltojen Milwaukeessa löytyi maanantaina epäilyttävä laukku, jonka sisällöksi epäiltiin pommia.

”Puran tämän tilanteen” - pyöräilijä rupesi omin päin tyhjentämään pommiksi epäiltyä laukkua Yhdysvalloissa, hengenvaarallinen tilanne tallentui videolle

Yhdysvaltojen Milwaukeessa löytyi maanantaina epäilyttävä laukku, jonka sisällöksi epäiltiin pommia. Laukku löytyi kaupungin keskustasta, ja paikalle tuli pian poliisin pommiryhmä. Ryhmä eristi alueen keltaisten tarranauhojen avulla.Pian paikalle pelmahti kuitenkin pyörällä mies, joka rupesi täysin yllättäen purkamaan laukkua. Mies paiskoi laukun sisältöä ulos hetkisen ennen kuin poliisit juoksivat ottamaan hänet kiinni.Tilannetta seurasi laukusta poliisille raportoinut Robert Harris. - Hetken luulin, että hän räjähtää ilmaan, hän kertoo paikalliselle televisiokanavalle.Hetkeä aiemmin mies oli pyöräillyt Harrisin ohi ja sanonut "purkavansa tilanteen".Poliisi on pidättänyt miehen, muttei ole antanut mitään tietoa miehen henkilöllisyydestä tai siitä, liittyykö mies jollain tavalla pommiepäilyyn. ...


Tuomioistuin totesi eteläafrikkalaisen Henri van Bredan maanantaina syylliseksi kolmen perheenjäsenensä

Sotki rikospaikan ja sepitti tarinan ulkopuolisesta tekijästä - Henri, 20, murhasi perheensä kirveellä äveriäällä alueella Etelä-Afrikassa

Tuomioistuin totesi eteläafrikkalaisen Henri van Bredan maanantaina syylliseksi kolmen perheenjäsenensä murhaan. Tekijä surmasi äitinsä, isänsä ja isoveljensä kirveellä kolme vuotta sitten.Van Breda oli teot tehdessään 20-vuotias. Hän hyökkäsi perheenjäsentensä kimppuun kotonaan Stellenboschissa, äveriäällä ja idyllisessä viininviljelyalueella Kapkaupungin liepeillä. Tapaus on järkyttänyt syvästi eteläafrikkalaisia, ja siitä on uutisoitu ympäri maailman. Perhe oli asunut myös Australiassa.Van Breda todettiin syylliseksi myös oikeuden estämisen yritykseen sekä siskonsa murhan yritykseen. Tekijän pikkusisko Marli van Breda, joka oli tammikuun 2015 hyökkäyksen aikaan 16-vuotias, sai vakavia vammoja päähänsä eikä muista tapahtunutta.- Kun kaikki todistusaineisto on tarkasteltu, lopputulos on väistämätön. Perheellisenä miehenä minun on vaikea sanoa niin, tuomari ...



Baijerin poliisi teki viime viikon lopulla lentokentille yllätysratsioita ja etsi

Saksan poliisi ratsasi lintsareita lentokenttillä - etuajassa lasten kanssa lomalle lähteneille isot sakot

Baijerin poliisi teki viime viikon lopulla lentokentille yllätysratsioita ja etsi perheitä, jotka olivat lähdössä lomalle lasten kanssa.Lasten olisi pitänyt olla koulussa, mutta useita perheitä oli lähdössä muutaman päivän etuajassa helluntailomalle.Asiasta uutisoivan Spiegelin mukaan perheiden ilmeisenä tarkoituksena oli säästää lentojen hinnoissa, koska liput ovat usein huomattavastikin kalliimpia loma-aikoina, jolloin lennoille on tunkua.Poliisit pyysivät lapsiperheitä näyttämään koululta saatua virallista lupaa lasten ylimääräiseen vapaaseen. Jos tällaista ei ollut, asia raportoitiin kouluviranomaisille.Eikä tässä kaikki. Säännöt vaihtelevat osavaltiokohtaisesti, mutta Baijerissa koulunkäynti on lain mukaan pakollista. Lintsareiden vanhemmille lätkäistään jopa 1 000 euron sakot.Esimerkiksi Memmingenin lentokentältä löydettiin 11 lintsariperhettä. Perheiden annettiin kuitenkin lähteä lomamatkalle. Poliisin mukaan ...


Riihimäkeläinen Anne istui terassilla sunnuntaina iltapäivällä kello kolmen aikaan. Yhtäkkiä

Anne Riihimäeltä pöllämystyi - taltioi videon minipossuun rakastuneesta koirasta: ”Kun se kinkun kanssa lähtee liikkeelle, se villiintyy”

Riihimäkeläinen Anne istui terassilla sunnuntaina iltapäivällä kello kolmen aikaan. Yhtäkkiä hän kuuli äänen, joka kuulosti aivan siltä, kuin koira olisi ravistellut turkkiaan.Läheisen tekolammen rannasta löytyi kuin löytyikin koira, mutta se ei suinkaan ollut paikalla yksin, vaan tullut paikalle minipossuystävänsä kanssa.Anne taltioi tilanteen kännykällään ja laittoi ilmoituksen Facebookin Riihimäki-ryhmään, jotta karkulaisten omistaja löytyisi.- Selvästi ne toinen toistaan tuossa vahtivat. Kun possu alkoi oma-aloitteisesti lähteä tien suuntaan, koira lähti perään, saattamaan lähtenyt Anne kertoo.Lähitienoilla parivaljakko oli entuudestaan tuttu, vaikka Anne ei kaveruksia aikaisemmin ollut tavannutkaan. Sosiaalisen median avulla omistaja löytyi Annen arvion mukaan vain viidentoista minuutin kuluessa. Tarina sai nopean ja onnellisen ...


Muodollisesti 65-vuotias entinen liikemies Kimmo Elomaa on rahaton ja velkainen.

Kimmo Elomaata epäillään törkeästä velallisen epärehellisyydestä - kotietsinnässä kylpytakin taskusta löytyi kymppitonni seteleinä

Muodollisesti 65-vuotias entinen liikemies Kimmo Elomaa on rahaton ja velkainen. Ulosotossa hänellä oli viime helmikuussa 61 152 euroa.Poliisin selvityksen mukaan Elomaa on kuitenkin nostanut 121 570 euroa pankkiautomaateilta. Nostot on tehty ghanalaisella pankkikortilla lokakuun 2015 ja toukokuun 2016 välisenä aikana.Kimmo Elomaa on saanut rahat itselleen käteisenä. Elomaa on myöntänyt Lounais-Suomen poliisin kuulusteluissa nostaneensa kyseiset rahat.Velkojaan Elomaa ei ole lyhentänyt saamillaan rahoilla lyhentänyt.Elomaan mukaan rahat eivät ole hänen omaisuuttaan vaan ne kuuluvat hänen vaimolleen. Ne ovat peräisin vaimon urheilumenestyksestä 1980-luvun alusta.- Urheiluvoittoja ja erilaisia sponsoripalkkioita Amerikasta, toteaa Kimmo Elomaa Iltalehdelle.- Minä myönnän nostot. Typeräähän se oli, jos siitä vankilaan vielä joudun."Vanhuuden varalle"Kimmo ...


Kaksi pyöräilijää joutui lauantaina puuman hyökkäyksen kohteeksi Washingtonin North Bendissä,

Puuma surmasi pyöräilijän ja raateli toisen Washingtonissa: miehen pää oli jo eläimen suussa, kun kuolonuhri lähti juoksemaan pakoon

Kaksi pyöräilijää joutui lauantaina puuman hyökkäyksen kohteeksi Washingtonin North Bendissä, noin 50 kilometrin päässä Seattlesta. Uhrit olivat metsikössä liikkeellä maastopyörillä.Puuma raateli toisen vakavaan kuntoon, mutta toisen uhrin kissapeto raahasi pois paikalta. Kuolonuhri on 32-vuotias mies ja loukkaantunut on 31-vuotias mies. Hänen tilansa on mediatietojen mukaan vakaa.Piirikunnan sheriffin edustaja Ryan Abbott kertoi Seattle Timesille, että puuma oli alkanut seurata miehiä.- He tekivät mitä heidän pitikin tehdä, eli metelöivät ja yrittivät harhauttaa puumaa, Abbott sanoi.Tämä oli aluksi toiminut ja eläin oli paennut paikalta. Vain joitakin minuutteja myöhemmin peto ilmestyi jälleen ja hyökkäsi 31-vuotiaan kimppuun. Komo-uutiskanavan mukaan miehen pää oli jo kokonaan eläimen ...


Itä-Suomen hovioikeus pysyttää lahtelaisen kelloliikkeen törkeästä ryöstöstä tuomitun liettualaismiehen rangaistuksen

18-vuotiaana Lahden poikkeukselliseen kelloryöstöön osallistunut ei saanut armoa hovissa - tapaus ratkesi yksinkertaiseen virheeseen

Itä-Suomen hovioikeus pysyttää lahtelaisen kelloliikkeen törkeästä ryöstöstä tuomitun liettualaismiehen rangaistuksen ennallaan.Mies saatiin kiinni viime syksynä Interpolin välityksellä DNA-veritunnisteen avulla. Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi nyt 26-vuotiaan miehen 2,5 vuoden ehdottomaan vankeuteen viime marraskuussa.Lahden Kellokeskuksen myymälä ryöstettiin 7. kesäkuuta 2010. Kolme retkikirvein varustautunutta ja kommandopipoihin naamioitunutta ryöstäjää saivat noin 120 000 euron saaliin.Tekijät pääsivät pakenemaan paikalta ja heistä vain yksi, nyt tuomiolla ollut liettualaismies, saatiin kiinni.Mies valitti käräjätuomiosta Itä-Suomen hovioikeuteen ja vetosi siihen, että kyse ei ollut törkeästä ryöstöstä vaan ryöstöstä.Miehen mukaan hänet pakotettiin mukaan väkivallalla uhkaamalla. Mies oli tuolloin 18-vuotias.Lisäksi miehelle oli tarjottu ryöstöä keinona ansaita helposti rahaa. Mies oli lopulta suostunut ...



Perjantaina aamulla Hämeenlinnan poliisivankilassa pidätettyjen säilytystilasta löytyi menehtyneenä siellä kiinniotettuna

Mies löytyi menehtyneenä Hämeenlinnan poliisivankilan säilytystilasta

Perjantaina aamulla Hämeenlinnan poliisivankilassa pidätettyjen säilytystilasta löytyi menehtyneenä siellä kiinniotettuna ollut mieshenkilö, kertoo Hämeen poliisilaitos tiedotteessaan.Tapauksen tutkinta on siirretty Poliisihallituksen ohjeen mukaisesti Länsi-Uudenmaan poliisille. Syyttäjä arvioi myöhemmin, ovatko poliisit ja vartijat menetelleet asiassa ohjeiden mukaisesti. ...


Poliisi kertoo, että käräjäoikeus on vanginnut epäillyt kahdesta erillisestä rikossarjasta,

Ovatko nämä sinun korujasi? Rikollisilta löytyi yli puoli kiloa kultaa - poliisi aikoo nyt jakaa arvoesineet takaisin

Poliisi kertoo, että käräjäoikeus on vanginnut epäillyt kahdesta erillisestä rikossarjasta, jossa Espoon Laajalahden alueella sekä Westendissä ja Laaksolahdessa oli murtauduttu asuntoihin.Murtovarkaat tekivät runsaasti omaisuusrikoksia helmikuussa 2018 Laajalahden alueella. Poliisi teki Pohjois-Tapiolasta kiinnioton kuun lopulla, ja tutkinta johti lopulta kahden albanialaismiehen vangitsemiseen. Miehet kertoivat teoistaan poliisin mukaan kattavasti, ja tutkinta pääsi etenemään.Poliisi tavoitti myös miesten rikoskumppanin Barcelonan lentokentältä helmikuun lopulla. Hänellä oli mukanaan yli 600 grammaa kultakoruja ja Rolexin arvokelloja.Poliisi kertoo, että koruja esitellään asianomistajille lähiaikoina.Rikossarjassa on tällä hetkellä tiedossa 19 asuntomurtoa, joista yhdeksän on tapahtunut Espoossa ja kymmenen Helsingissä. Myös Espanjassa kiinni jäänyt mies on vangittuna.(POLIISI)Toinenkin ammattimies nalkkiinPoliisi on selvittämässä ...


Tulsalainen kolmen tytön äiti Taheerah Ahmad, 39, puukotti vanhinta tytärtään

Äiti puukotti 11-vuotiasta tytärtään jopa 70 kertaa - virnuilee iloisesti pidätyksen jälkeen

Tulsalainen kolmen tytön äiti Taheerah Ahmad, 39, puukotti vanhinta tytärtään 50-70 kertaa, löi häntä päähän hakulla, sytytti talon tuleen ja pakeni nuorimman tyttärensä kanssa, kertoo Tulsan poliisi.Pidätysraportin mukaan äiti oli hermostunut kolmen tyttärensä tavasta katsoa häntä. Ahmad oli sitonut tyttäret ilmastointiteipillä. Vanhin tyttäristä, joka on 11-vuotias, oli vastustellut ja äiti alkoi puukottaa häntä. Ahmad oli myös lyönyt tytärtä hakulla päähän.Keskimmäinen 9-vuotias tytär pääsi pakoon lähellä asuvien sukulaisten luokse. Äiti sytytti asunnon palamaan ja lähti pakoon nuorimman 8-vuotiaan tyttären kanssa.Äiti ja tytär löytyivät piilottelemassa perheen citymaasturissa parkkipaikalta. Poliisi johdattelee punamekkoisen tyttären pois. Tytär kriittisessä tilassa9-vuotiaalta kesti tunnin verran päästä sukulaisten luokse, ...


Belgian, Hollannin ja Luxemburgin parhaaksi klovniksi valittu Kevin Lapeire, 31,

Belgian parasta klovnia syytetään exän murhasta - kuvasi livenä yhteenoton poliisin kanssa katolla

Belgian, Hollannin ja Luxemburgin parhaaksi klovniksi valittu Kevin Lapeire, 31, on pidätetty entisen avovaimonsa murhasta.Lapeire tuli kuuluisaksi Belgian Talent-ohjelmasta ja hän on yksi Belgian tunnetuimpia viihdyttäjiä. Hän esiintyi muun muassa lastensairaaloissa nimellä Doctor Aspirin.Nyt häntä syytetään avovaimonsa murhasta. Belgian lehdistössä 47-vuotiaan avovaimon nimeksi kerrotaan ainoastaan Caroline D.Avovaimolla oli kolme lasta entisestä liitosta. Lapset ovat 12-, 15-, ja 17-vuotiaita.Syytteen mukaan Lapaire ei tullut toimeen lasten kanssa ja se johti pariskunnan eroon viime viikolla.Lapaire kiersi sairaaloita ilahduttamassa lapsipotilaita. Hänen roolinimensä oli Doctor Aspirin. Lähetti koko ajan live-kuvaaSyytteen mukaan Lapaire tunkeutui entiseen kotiinsa sunnuntaina Ostendessa. Sunnuntai oli myös Belgiassa äitienpäivä. Lapaire sitoi lapset ...


Sanomalehti Expressen kertoo viime vuoden lokakuussa Tukholman Södermalmissa tapahtuneesta henkirikoksesta,

Expressen: Suomalainen insinööriopiskelija murhasi vuokraisäntänsä Tukholmassa - söi sitten aamupalaa ja lähti yliopistolle

Sanomalehti Expressen kertoo viime vuoden lokakuussa Tukholman Södermalmissa tapahtuneesta henkirikoksesta, jossa Etelä-Suomesta kotoisin oleva 23-vuotias mies tappoi vuokranantajansa useilla veitseniskuilla.Insinööriksi Ruotsissa opiskeleva suomalainen oli asunut 25-vuotiaan vuokranantajansa kanssa yhteisasunnossa neljä kuukautta.Surmatekoa seuraavana aamuyönä mies meni itse poliisiasemalle ja tunnusti tappaneensa ihmisen 17 tuntia aiemmin. Poliisi löysi vainajan miehen kertomasta asunnosta.Poliisikuulusteluissa suomalainen kertoi, että yhteiselo vuokranantajan kanssa oli ollut riidantäyteistä, ja että vuokranantaja oli muun muassa varastanut hänen luottokorttinsa ja vienyt tililtä paljon rahaa.Miesten riita oli edeltävänä aamuna kärjistynyt, ja 25-vuotias hyökkäsi veitsen kanssa suomalaista päin. Itseään puolustaessa suomalainen oli kertomansa mukaan saanut otteen veitsestä ja puukottanut uhria.Haki puukotusvinkkejä GooglestaTutkinnan edetessä ...


Mökkiläinen löysi 28.4.2018 Kemiönsaarella Vänoxan itäpuolelta kuolleen merikotkan. Lintu oli

Kuka ampui merikotkan? Uhanalainen lintu löytyi kuolleena Kemiönsaarella - haudontalaikku kertoo, että poikaset jäivät vaille emoa

Mökkiläinen löysi 28.4.2018 Kemiönsaarella Vänoxan itäpuolelta kuolleen merikotkan. Lintu oli aikuinen naaras, ja se toimitettiin Eviran tutkimuksiin.Tutkimusten perusteella asiassa on syytä epäillä rikosta, koska merikotkassa on todettu ampumajäljeksi sopiva vamma.Eviran erikoistutkijan mukaan ei pystytä varmuudella sanomaan, onko linnun löytöpaikka sama kuin missä se on ammuttu. On mahdollista, että lintu on osuman saatuaan lentänyt tai liitänyt ehkä pidemmänkin matkan.Varmuudella ei pystytä myöskään sanomaan, onko lintua ammuttu lennossa vai silloin, kun se on ollut paikoillaan. Kuolleella merikotkalla oli höyhenetön alue vatsan puolella, mikä on todennäköinen haudontalaikku.On todennäköistä, että lintu on ammuttu pienikaliiberisella kiväärillä.Poliisi pyytää vihjeitä asiasta jotain tietäviä Kemiönsaaren poliisin numeroon 0295 ...


Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW totesi keskiviikkona, että Syyrian Saraqebin kaupungissa,

OPCW: Syyrian Idlibissä iskettiin helmikuussa kloorikaasulla, Douman tuloksia odotellaan

Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW totesi keskiviikkona, että Syyrian Saraqebin kaupungissa, Idlibin provinssissa helmikuussa tehty isku toteutettiin kloorikaasulla.OPCW ei ottanut kantaa siihen, mikä sodan taho kloorikaasua käytti. Iskusta on aiemmin syytetty Syyrian hallinnon joukkoja, joita Venäjä tukee.OPCW:n mukaan laboratoriotulokset vahvistivat, että kyseessä todella oli kloori ja että klooria "käytettiin todennäköisesti kemiallisena aseena". Kloori päästettiin järjestön mukaan ilmaan Al Talilin kaupunginosaan Saraqebissa helmikuun 4. päivänä. Ainakin 11 ihmistä joutui sairaalaan hengitysoireiden vuoksi.OPCW:n työntekijät löysivät kaksi sylinteriä, joista löytyi jäämiä kloorista. Ympäristönäytteet vahvistivat lisäksi "epätavallisen määrän klooria paikallisessa luonnossa".Kemiallisten aseiden kieltojärjestö odottaa paraikaa tuloksia myös Syyrian Doumasta, jossa tehtiin epäilty kemiallinen isku huhtikuun ...


Lowe, 33, murhasi tyttöystävänsä Kirby Nodenin, 32, kivellä ja metallikepillä

Brittimies murhasi tyttöystävänsä ja huuhteli ruumiin alas vessanpöntöstä

Lowe, 33, murhasi tyttöystävänsä Kirby Nodenin, 32, kivellä ja metallikepillä ja huuhteli sitten ruumiinosat vessasta alas. Murha tapahtui Marazionissa Cornwallissa tammikuussa 2017.Lowe kiisti murhan oikeudessa, mutta oli tunnustanut sukulaisilleen Facebookissa "paloitelleensa tyttöystävänsä ja vetäneensä alas vessasta".Sukulaiset ottivat Facebook-tunnustuksen jälkeen yhteyttä poliisiin, joka iski Lowen asuntoon viime toukokuussa. Asunnosta löytyi verijälkiä tyttöystävästä, mutta ei ruumista.Lowe tunnusti murhanneensa tyttöystävänsä, mutta perui sen tutkinnan jatkuessa. Lowe väitti tyttöystävän tahrineen asunnon verellään lavastaakseen Lowen.Mutta serkulleen Lowe oli kertonut aivan toisenlaisen version.- Hän on kuollut. Olen paloitellut hänet ja huuhdellut palat alas vessasta ja heittänyt niitä roskiin.Kirby Nodenin ruumista ei ole koskaan löytynyt. Äskettäin päättyneessä ...


Olympiavoittaja Väinö Markkanen, 89, ottaa vieraat vastaan Lohjan rivitaloasuntonsa kuistilla.

Olympiavoittajan tuskaa: Sairaus vei vaimon hoivakotiin ja poliisi takavarikoi aseet

Olympiavoittaja Väinö Markkanen, 89, ottaa vieraat vastaan Lohjan rivitaloasuntonsa kuistilla. Jykevän kättelyn jälkeen Väinö ohjaa tulijan sisään ja pahoittelee asuntonsa ahtautta.- Täällä on vielä kaikki pari vuotta siten kuolleen poikani tavarat. En ole hennonut viedä niitä kaatopaikalle. Lehdetkin ovat jääneet levälleen, kun vaimo ei ole niitä niputtamassa, Väinö Markkanen puolustautuu.Elämä on viime kuukausina heitellyt rajusti Tokion olympialaissa vuonna 1964 kultaa ampuneen Väinö Markkasen arkea.- Vaimo vietiin vanhainkotiin, minulta vietiin aseet ja kohta viedään minuakin, jos ei linnaan niin palvelutaloon. Elämä heittelee nyt pahasti, olympiavoittaja huokaa.Tokion olympiasankari35-vuotiaasta Väinö Markkasesta tuli koko Suomen tuntema olympiavoittaja vuonna 1964. Markkanen ja Pentti Linnosvuo ampuivat ...


Tallinnan keskusta, Südalinn, 23. toukokuuta 2013.Teknologia-alan start-up-yrityksille tarkoitettuja yhteistyöskentelytiloja vuokraavan

Suomalaisten yritysjohtajien kimppakämppä Virossa herätti kysymyksiä: ”Jokin temppu tässä on tehty”

Tallinnan keskusta, Südalinn, 23. toukokuuta 2013.Teknologia-alan start-up-yrityksille tarkoitettuja yhteistyöskentelytiloja vuokraavan Garage48 HUB:in perustaja Jüri Kaljundi pahoittelee, ettei ole kuullutkaan samassa rakennuksessa toimivasta suomalaisomisteisesta it-firmasta Javerdel Groupista.Kaljundin vastaus on yllättävä. Voisi hyvinkin olettaa, että teknologia-alan yrittäjyyttä ja start-up-kulttuuria Virossa tukeva Kaljundi tietäisi samassa rakennuksessa toimivan, viimeiset vuodet voimakkaasti liikevaihtoaan kasvattaneen Javerdelin ja sen suomalaiset omistajat.Voisi kuvitella, että Kaljundin kaltaisesta kontaktista olisi hyötyä myös hiljattain emoyhtiön Viroon perustaneelle suomalaisyritykselle.- Tässä rakennuksessa on enimmäkseen tavallisia asuntoja, satoja asuntoja. Toimimme itse katutasossa, joten emme ole asukkaiden kanssa juurikaan tekemisissä, Kaljundi sanoo ja kehottaa kääntymään asiassa asuntoyhtiön puheenjohtajan Vladimir Radovskin puoleen.Radovski kaivaa Iltalehden pyynnöstä esiin ...


Länsi-Suomen merivartiosto kertoi tiistai-iltapäivänä Twitterissä, että merestä Rauman edustalta löytyi

Tuskien taival! Merivartiosto irrotti kiinni jääneen ryhävalaan Rauman edustalla: ”Sama Lotta-valas, joka oli kiinni rysässä lauantaina”

Länsi-Suomen merivartiosto kertoi tiistai-iltapäivänä Twitterissä, että merestä Rauman edustalta löytyi lohirysään kiinni jäänyt ryhävalas, jota oltiin parhaillaan irrottamassa.- Ryhävalas Rauman edustalla lohirysässä kiinni. Mahdollisesti sama "Lotta"-valas, joka oli kiinni rysässä lauantaina Vaasan edustalla, tviitissä epäiltiin.#Ryhävalas Rauman edustalla lohirysässä kiinni. Mahdollisesti sama "Lotta"-valas, joka oli kiinni rysässä lauantaina Vaasan edustalla. #Rauma`n merivartioaseman partio paikalla irrottamassa valasta. Tiedotamme myöhemmin lisää. pic.twitter.com/J7nFhP2hx9— Merivartiosto - LSMV (@meriraja) May 15, 2018Länsi-Suomen merivartiosto irrotti lauantaina siikarysään jääneen valaan Merenkurkussa. Reilua tuntia myöhemmin merivartiosto tviittasi vahvistuksen, että tiistaina kyseessä todella oli jälleen sama Lotta-valas.- Vaasan siikarysä oli vihreä väriltään, tämän päivän lohirysä oranssi. Lotasta saatiin irrotettua myös ...


Turun pääkirjaston vessaan luikahti eilen illalla mies, joka normaaliin tapaan

Mies lukittautui kirjaston vessaan ja sytytti papereita tuleen - hallusta löytyi muiden pankki- ja kelakortteja

Turun pääkirjaston vessaan luikahti eilen illalla mies, joka normaaliin tapaan lukitsi vessan oven. Epänormaaliksi tilanteen teki kuitenkin se, että mies ryhtyi polttamaan papereita vessassa ollessaan. Hän ei suostunut avaamaan vessan ovea.Hätäkeskus sai ilmoituksen tilanteesta hieman ennen puoli kahdeksaa. Paikalle mennyt palokunta joutui murtamaan WC:n oven auki.Paikalle saapui myös poliisi, joka suoritti miehelle rutiiniturvatarkastuksen. Se tuotti yllättävän tuloksen: miehen hallusta löytyi useita toisille henkilöille kuuluvia pankki-, kela- ja ajokortteja. Osa korteista oli ilmoitettu anastetuiksi. Yhdellä kortilla oli tehty luvatta luottosopimus.Mies otettiin kiinni. Asiaa tutkitaan vahingontekona, varkautena ja petoksena.Kyseessä on jo toinen kerta reilun kuukauden sisällä, kun kirjaston saniteettitiloissa sytytetään tai yritetään ...


Riihimäen Tavara-aukiolta Patastenmäen sillan alta löytyi eilen keskipäivän jälkeen toistaiseksi

Tuntemattoman miehen ruumis löytyi Riihimäeltä

Riihimäen Tavara-aukiolta Patastenmäen sillan alta löytyi eilen keskipäivän jälkeen toistaiseksi tuntemattoman miehen ruumis.Vainaja on noin 50-vuotias, tukevahko ja suunnilleen 185 senttiä pitkä. Hänellä oli yllään beiget shortsit ja sininen t-paita, jossa oli valkoiset hihat. Jaloissa hänellä oli siniset Crocsit.Tapaukseen ei toistaiseksi epäillä liittyvän rikosta. Tutkimusten pääpaino on miehen henkilöllisyyden selvittämisessä.Poliisi pyytää apua henkilöllisyyden selvittämiseksi. Henkilöitä, jotka tunnistavat kuvauksen mukaisen miehen, pyydetään ottamaan yhteyttä Hämeen poliisin vihjenumeroon 0295 414 222 tai [email protected] ...


Kaikki alkoi siitä, kun ihoon alkoi joulukuussa ilmestyä suuria punaisia

Äiti kertoo perheen lutikkapiinasta - ”Tarkastan sängyt öisinkin taskulampun kanssa, koska luteet tulevat esiin yöllä”

Kaikki alkoi siitä, kun ihoon alkoi joulukuussa ilmestyä suuria punaisia näppylöitä. Niitä löytyi myös lapsilta.- En tiennyt, mistä ne johtuvat, kunnes löysin lutikan. Myrkytykset alkoivat, kertoo Helsingin kaupungin omistamassa asunnossa asuva nainen.Asunnon omistaa Helsingin kaupungin asunnot Oy eli Heka. Nainen pyysi Hekaa selvittämään, mistä ongelma on peräisin.Samaan aikaan roskakatoksesta löytyi luteen saastuttama sänky. Sänky poistettiin paikalta, ja myrkytykset loppuivat. Vähän ajan kuluttua luteet palasivat.Tämän jälkeen asuntoyhtiö kävi kaikki asunnot läpi. Luteita löytyi viereisestä asunnosta, ja siellä aloitettiin myrkytykset.Viime viikolla nainen löysi asunnostaan taas luteen.Heka Itä Oy:n toimitusjohtaja Mikko Syrjänen sanoo, että normaali käytäntö on, että ensin myrkytetään vain se asunto, ...


Porin Pihlavassa viime tammikuussa paljastuneen henkirikoksen esitutkinta on saatu päätökseen

Porin puukotustapaus siirtyy syyteharkintaan: Kahta epäillään murhasta, yhtä avunannosta murhaan

Porin Pihlavassa viime tammikuussa paljastuneen henkirikoksen esitutkinta on saatu päätökseen Lounais-Suomen poliisilaitoksen Porin poliisiasemalla ja asia on siirtynyt syyteharkintaan Länsi-Suomen syyttäjänvirastoon.Porilainen vuonna 1980 syntynyt mies löytyi teräaseella surmattuna Pihlavan Halssinrannasta 16. tammikuuta.Poliisi otti vielä samana päivänä kiinni useita henkilöitä tekoon epäiltynä. Esitutkinnan perusteella osallisuudesta henkirikokseen epäillään kolmea henkilöä.Aluksi tappona tutkitussa teossa epäillään esitutkinnassa ilmi tulleiden seikkojen perusteella murhasta porilaisia vuosina 1972 ja 1989 syntyneitä miehiä. Ulkopaikkakuntalaista vuonna 1990 syntynyttä naista epäillään avunannosta murhaan. Teosta epäillyt miehet ovat vangittuina; nainen oli esitutkinnan alkuvaiheessa lyhyen aikaa vangittuna.Nelihenkinen seurue oli ennen tekoa viettänyt aikaa toisen murhasta epäillyn miehen asunnossa, missä oli nautittu alkoholia.Teon ...


81-vuotias paikallinen mies hukkui Nurmeksen Jokikylässä Karinvirtaan maanantaina puolenpäivän aikaan.

Pumpun asentaminen koitui kohtaloksi - iäkäs mies hukkui Nurmeksessa

81-vuotias paikallinen mies hukkui Nurmeksen Jokikylässä Karinvirtaan maanantaina puolenpäivän aikaan. Mies oli lähtenyt asentamaan vesipumppua kesämökkinsä joen rantaan.Noin viiden minuutin kuluttua omaiset olivat huomanneet miehen kadonneen ja he hälyttivät paikalle apua.Pelastuslaitos etsi miestä, joka löytyi hieman alle tunnin kuluttua joen alavirrasta, noin 1,7 kilometrin päässä mökkinsä rannasta.Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa kuolemansyyn tutkintana. ...


Kahden ja puolen vuoden aikana yli 80 viinanhakureissua Viroon, tuliaisina

Toi Virosta yli 34 000 litraa alkoholia Suomeen - Viinatrokari kärysi: pakastimesta löytyi tuhansien eurojen kätkö

Kahden ja puolen vuoden aikana yli 80 viinanhakureissua Viroon, tuliaisina ainakin 34 353 litraa erilaisia alkoholijuomia.Pakettiautoilla tuodut lastit sisälsivät yli 21 000 litraa olutta, yli 12 600 litraa lonkeroa ja 435 litraa siideriä. Väkevistä kertyi yli 140 litraa, mutta viiniä oli vain kahden hanapakkauksen verran.Mikäli lahtelaistrokari olisi maksanut juomista niistä kuuluvat verot, summa olisi lähennellyt 86 000 euroa.Mies ei kuitenkaan maksanut, vaan myi juomat pimeästi kavereilleen Lahden seudulla.Useita tuomioitaMiehellä oli entuudestaan taipumus vältellä veroja. Vuodesta 2008 lähtien hänet oli ehditty tuomita kaikkiaan neljä kertaa ehdottomaan vankeuteen törkeistä veropetoksista.Uusi trokaussarja oli alkanut välittömästi sen jälkeen, kun mies oli saanut viimeisimmän tuomionsa ...


Oulun edustalta merialueelta läheltä Taskilan vedenpuhdistamoa on löytynyt naisen ruumis.Oulun

Merestä Oulun edustalta löytyi ruumis - kyseessä helmikuussa kadonnut nainen

Oulun edustalta merialueelta läheltä Taskilan vedenpuhdistamoa on löytynyt naisen ruumis.Oulun poliisilaitokselta kerrotaan, että kyseessä on todennäköisesti Oulussa helmikuussa kadonnut 1950-luvun alkupuolella syntynyt nainen.- Mukana olleen irtaimiston perusteella kyseessä on todennäköisesti helmikuun lopussa kadonnut nainen, Oulun poliisista kerrotaan Iltalehdelle.68-vuotias nainen katosi Oulussa 28. helmikuuta. Naisella oli viimeisten tietojen mukaan yllään musta toppatakki, joka on lähes polvipituinen. Hänellä oli päässään myssy ja punasankaiset silmälasit. Jalassa hänellä oli mustat kengät.Viimeinen havainto kadonneesta on keskiviikkoaamuna 28. helmikuuta kello 8:n ja 9:n välillä Tuirassa Koskitiellä. Nainen liikkui rollaattorilla. ...


Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja lievään ampuma-aserikokseen. Tapahtumat

Poliisi pysäytti huumepöllyssä ajavan kuskin Lahdessa - epäillään rattijuopumuksen lisäksi lievästä ampuma-aserikoksesta

Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja lievään ampuma-aserikokseen. Tapahtumat sattuivat Lahdessa Simolanmutkassa lauantai-iltana.Poliisi suoritti kuljettajalle huumausaineiden pikatestin, joka antoi positiivisen tuloksen opiaateille. Lisäksi kuljettajan hallusta löytyi pieni määrä epäiltyä huumausainetta ja laiton kaasusumutin.Kaasusumuttimen käytöstä on säädetty Suomen ampuma-aselaissa.Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan, että kaasusumuttimia on lupavapaita ja luvanvaraisia. Ilman lupaa käytettävät kaasusumuttimet sisältävät yleensä vain väriaineita, jotka merkitsevät hyökkääjän. Lupaa vaativat taas sisältävät voimakkaimpia aineita, kuten pippuri- tai kyynelkaasua.Hämeen poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa. Toistaiseksi ei ole tiedossa, mistä laiton kaasusumutin on hankittu. ...


Uusimaa uutisoi tapauksesta, jossa Itä-Uudellamaalla asuva äiti sai poliisilta tiedon,

Uusimaa: Teinipoika löytyi rappukäytävästä tajuttomana - Äiti haluaa nyt varoittaa muita vanhempia puhelimen salaperäisestä ”sipulinapista”

Uusimaa uutisoi tapauksesta, jossa Itä-Uudellamaalla asuva äiti sai poliisilta tiedon, että hänen lapsena on löydetty rappukäytävästä huonossa kunnossa.Teini-ikäinen lapsi oli sammunut otettuaan rauhoittavia, bentsoja. Lapsi oli käyttänyt myös kannabista ja mahdollisesti myös alkoholia.Nuoren puhelimesta löytyi tapahtuman jälkeen Orbot-sovellus. Uusimaan mukaan sitä käytetään netissä salamaan henkilöllisyys, mikä on tyypillistä muun muassa laittoman huumekaupustelun yhteydessä.- Lapseni oli jo joitakin kuukausia aikaisemminkin liikkunut niin sanotusti huonoissa porukoissa. Huumeet olivat tuolloinkin mukana kuvioissa, ja myös silloin kännykässä kummitteli Orbot. Eli ainakin meillä se oli aivan selkeä merkki huumeiden käytöstä, äiti kertoo Uusimaalle.Äiti kehottaakin vanhempia seuraamaan, minkälaisia sovelluksia lapsilla puhelimissaan on.-  Esimerkiksi Orbotin sipulin muotoinen ...


---Lohjan Roution henkirikos etenee piakkoin syyteharkintaan.---Tutkintaa johtavan rikoskomisarion mukaan mahdollinen

Erokriisiin joutunutta miestä epäillään ex-vaimonsa ampumisesta - uhri konttasi rappukäytävään ja kuoli: ”Oli niin monta osumaa, ettei voinut tehdä mitään”

---Lohjan Roution henkirikos etenee piakkoin syyteharkintaan.---Tutkintaa johtavan rikoskomisarion mukaan mahdollinen motiivi teolle on aviokriisi. Mies oli saanut maaliskuussa käräjäoikeuden päätöksen avioerosta.---Mies surmasi ex-vaimonsa kerrostalossa useammalla pistoolinlaukauksella.Poliisi on saamassa valmiiksi esitutkinnan henkirikoksesta, joka tapahtui Lohjan Routiolla 23. huhtikuuta.Vuonna 1957 syntynyt naisuhri menehtyi kerrostalon rappukäytävään aamulla kello 10 jälkeen, kun epäilty, vuonna 1952 syntynyt mies oli ottanut luvallisen pienoispistoolinsa ja avannut tulen.Epäilty tekijä on tutkintavankeudessa käräjäoikeuden päätöksellä."Yritti pakoon"Miehen tekoa edelsi avioero, joka oli astunut voimaan käräjäoikeuden päätöksellä maaliskuun 5. päivänä. Poliisin tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Rauli Salonen ei kerro epäillyn henkilötietoja, mutta avaa surmatapauksen taustoja.- Siinä oli useampaankin kertaan selvitelty omaisuuden jakamista ja asunnon ...


Pirkanmaalaiselle asunnonomistaja sai eteensä ison laskun haettuaan oikeusteitse maksajaa asuntonsa

Nainen vei homepainajaisen oikeuteen - Hävisi kahdesti, käteen jäi vain 40 000 euron lasku

Pirkanmaalaiselle asunnonomistaja sai eteensä ison laskun haettuaan oikeusteitse maksajaa asuntonsa mahdollisesta homevauriosta johtuviin korjauksiin. Hovioikeuteen asiansa vienyt 57-vuotias nainen määrättiin maksamaan yhteensä yli 40 000 euroa oikeudenkäynnistä koituneita kuluja taloyhtiölle. Laskun päälle tulisi maksettavaksi vielä lakisääteiset korot.Nainen vaati oikeudessa, että taloyhtiö korjaisi ja puhdistaisi hänen asuntonsa makuuhuoneen kattorakenteet, joiden hän kertoi kostuneen ja aiheuttaneen naiselle ja tämän perheelle terveyshaittoja. Taloyhtiöltä nainen vaati toimenpiteitä, koska kysymys oli valituksen mukaan taloyhtiön korjaus- ja kunnossapitovastuulla olevasta rakenteesta.Makuuhuoneen katossa oli havaittu kosteusvaurion jälkiä ja vettä oli jopa vuotanut katon läpi sisään asuntoon useampaan kertaan vuonna 2014. Kattoa korjattiin 2015, mutta asunnon omistaneen naisen mukaan katosta ...


Talousvesijärjestelmään tarkoitetuista muovisista PEX-putkista ja monikerrosputkista löytyi puutteita Turvallisuus- ja

Juomavedestä löytyi terveysvaara - käyttövesiputkia määrättiin Suomessa myyntikieltoon

Talousvesijärjestelmään tarkoitetuista muovisista PEX-putkista ja monikerrosputkista löytyi puutteita Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) testeissä.Yhden valmistajan PEX-putket asetettiin myyntikieltoon. Kaksi PEX-putkivalmistajaa ja kolme monikerrosputkien valmistajaa määrättiin muuttamaan putket vaatimustenmukaisiksi määräaikaan mennessä.Tukes kertoo tiedotteessaan, että talousvesijärjestelmään liitettävien muoviputkien testaukset ovat osa rakennustuotteiden laajaa testausohjelmaa.Testeihin valittiin kymmenen muovista PEX-putkinäytettä seitsemältä eri valmistajalta ja kahdeksan monikerrosputkinäytettä seitsemältä eri valmistajalta. Testeissä selvitettiin muun muassa, täyttävätkö kyseiset tuotteet niitä koskevat juomavesikelpoisuuteen liittyvät vaatimukset.Yhdelle kielto, kahdelle korjausmääräysTesteissä havaittiin israelilaisen Golan Plasticsin valmistamissa Pexgol PEX-a-putkissa puutteita, jotka saattavat aiheuttaa terveysvaaraa. Kyseisistä putkista liukeni orgaanisia hiiliyhdisteitä yli suositusrajojen, eivätkä ne läpäisseet suomalaisen standardin mukaista aistinvaraista testiä.Putkista analysoitiin myös haihtuvia orgaanisia ...


Mishka-koiran ja Mari Laijolan kohtaamisista huokuu syviä tunteita. Kovia kokeneen

Ketjuun vangittu Mishka-koira oli järkyttävässä kunnossa, kun Mari pelasti sen Suomeen - ”Tänä päivänä se on elämää rakastava papparainen”

Mishka-koiran ja Mari Laijolan kohtaamisista huokuu syviä tunteita. Kovia kokeneen laumanvartijan luottamus emäntää kohtaan on aukoton ja tämän side suojattiin äärimmäisen vahva.Heidän yhteinen polkunsa käynnistyi puolisen vuotta sitten Toivo-nimisestä eläinten suojakodista, jonka Mari perusti avomiehensä kanssa keskelle peltojen reunustamaa metsää noin kahdeksan kilometrin päähän Kemiön kirkonkylän keskustasta.Ensitapaaminen tapahtui Viipurissa, mistä hän kävi noutamassa raihnaisen Mishkan pikavauhtia suomalaisen eläinlääkärin tarkastettavaksi. Pitkään jatkunut ketjuelämä oli heikentänyt sen lihaksia ja rajoittanut samalla liikeratoja.Venäjällä ei ole olemassa lakia, jolla turvataan eläinten hyvinvointi. Eutanasiaakaan ei itänaapurissa hyväksytä.- Mishka oli elänyt vuosia ketjussa kodittomien koirien tarhalla Pietarissa. Lopulta se ei halunnut liikkua edes sen vertaa, että ...


Tuorein, neljästoista löytö tehtiin viime sunnuntaina, kun Gabriolan saarella kävellyt

Kanadan länsirannikolta löytyi jo 14. mystinen irtojalka - karmaiseva löytö tällä kertaa vaelluskengässä

Tuorein, neljästoista löytö tehtiin viime sunnuntaina, kun Gabriolan saarella kävellyt mies huomasi rannalla tukkien sekaan juuttuneen vaelluskengän, jonka sisällä oli jalka. Asiasta kertoo muun muassa brittilehti The Guardian.Vaikka löytö oli sarjassaan jo 14., sen erotti 13 aiemmasta löydöstä jalkine, sillä kaikki edelliset jalat on löydetty lenkkitossuista.Jalkamysteeri ei ole ratkennut yli vuosikymmeneen, mutta monia hurjia spekulaatioita leviää jalkojen alkuperästä. Jalkojen on arveltu olevan peräisin tsunamin tai lento-onnettomuuden uhreilta, tai liittyvän mahdollisesti sarjamurhiin tai järjestäytyneeseen rikollisuuteen.Aiemmin löytyneistä jaloista kahdeksan on tunnistettu. Tunnistettujen joukossa on kaksi toisilleen kuuluvaa paria.Edellinen jalka löytyi Vancouverin läheltä viime joulukuussa. Sen todettiin kuuluneen kadonneelle 79-vuotiaalle miehelle, joka oli ...


Suomi, Ruotsi ja Yhdysvallat allekirjoittivat tiistaina Yhdysvalloissa Pentagonissa aiejulistuksen, joka

Yhdysvaltojen puolustusministeri hehkutti sotilaallisen yhteistyön nousevan Suomen ja Ruotsin kanssa uudelle tasolle - asiantuntija: ”Taustalla Venäjän toiminta”

Suomi, Ruotsi ja Yhdysvallat allekirjoittivat tiistaina Yhdysvalloissa Pentagonissa aiejulistuksen, joka vie Yhdysvaltojen puolustusministeri James Mattisin mukaan maiden välisen sotilaallisen yhteistyön uudelle tasolle.Sopimuksessa viitataan muun muassa maiden armeijoiden käytännön yhteistyön lisäämiseen ja EU:n ja Naton välisen strategisen kumppanuuden tehostamiseen.Mattis kiitteli tiedotustilaisuudessa sitä, että Suomi ja Ruotsi tuovat vakautta Itämeren alueelle, joka on muuttunut levottomammaksi Venäjän toiminnan vuoksi.Mattis otti esiin Suomen talvisotakokemuksetkin ja listasi Georgian, Ukrainan ja Syyrian esimerkkeinä Venäjän "destabiloivasta" toiminnasta.Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Charly Salonius-Pasternakin mukaan on ilmiselvää, että Yhdysvalloilla ei olisi vastaavaa intressiä Suomeen ja Ruotsiin päin, ellei "taustalla olisi Venäjän toiminta oikeastaan viimeisen vuosikymmenen aikana".Myös puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka ...


Poliisi sai lauantaina aamulla kello 9 tiedon, että Pohjois-Savossa Vesannolla

Vain rollaattori löytyi synkän järven rannalta Vesannolla - poliisi etsii kateissa olevaa miestä

Poliisi sai lauantaina aamulla kello 9 tiedon, että Pohjois-Savossa Vesannolla on kateissa hieman yli 60-vuotias paikallinen mies.Rantatien varrelta laiturilta löytyi miehen käyttämä rollaattori. Miehen epäillään päätyneen järveen.Miehen tuttavan mukaan hänen liikkumisensa on huonoa ja hän tuskin pääsee liikkumaan ilman rollaattoriaan.Etsintöjä on tehty järven rannalla jo useampaan otteeseen. Ruumiskoira kävi paikalla ja antoi merkin laiturin läheisyydessä. Poliisi pyysi virka-avuksi pelastuslaitoksen sukeltajat. Miestä ei kuitenkaan yrityksistä huolimatta ole löydetty järvestä.Paikallinen tuttava sanoo, että Vesantojärvi on niin synkkä, että siellä ei paljon eteensä näe.Poliisi tutkii asiaa kadonneen henkilön etsintänä. Tiedossa ei ole, että asiaan liittyisi mitään rikosta. ...


Södermalmilla asuntoon murtautuneelle varkaalle tuli hätä kesken keikan, ja hän

Murtomies jäi kiinni Tukholmassa - pissa ei osunut pönttöön, poliisi sai dna:n

Södermalmilla asuntoon murtautuneelle varkaalle tuli hätä kesken keikan, ja hän joutui helpottamaan tuskaansa kylpyhuoneessa. Murtomies ei kuitenkaan osunut pöntön veteen, vaan laidoille jäi jälkiä varkaan asioinnista.Poliisi sai pöntön laidoilta dna-näytteen ja syötti sen tulokset tietojärjestelmäänsä. Sopiva dna löytyi, ja mies pidätettiin murrosta ja varkaudesta epäiltynä.Tukholman poliisi julkaisi tarinan Facebook-sivuillaan maanantaina.- Ole varovainen, kun pissaat. Asunnon omistaja ilmoitti murrosta asuntoonsa Södermalmilla. Varasta ei enää näkynyt paikalla, mutta jälkiä löytyi.Poliisi kertoi lähettäneensä näytteen dna-analyysiin.- PLING. Löysimme epäillyn, joka sopii dna-näytteeseen.Poliisi on aiemminkin saanut varkaan kiinni juuri samanlaisen huonotapaisen käyttäytymisen takia. ...