Helsinkiläinen nainen kertoo mansikkaostoksistaan Helsingin Puistolassa. Tarkoitus oli mennä ostamaan

Ruuvimansikka säikäytti naisen ja 8-vuotiaan pahasti - haluaa nyt varoittaa muita: ”Joku vanhus tai lapsi, siinä voi käydä pahasti”

Helsinkiläinen nainen kertoo mansikkaostoksistaan Helsingin Puistolassa. Tarkoitus oli mennä ostamaan kesän herkkuja ja nauttia niitä yhdessä pikkuveljen kanssa.Mansikannälkä oli kova. Litra ei riittänyt, vaan syötävää hankittiin kilon laatikko kerralla.- Ostettiin mansikkaa, ja tulimme kotiin. Emme syöneet niitä heti samana päivänä, mutta eilen. Pikkuveli oli syönyt niitä, ja ajattelin, että maistan kanssa, nainen kertoo.Vaara vaani säilytystilassa.- Otin mansikan ja tajusin, että siinä oli jotain tosi kylmää. Se oli ollut jääkaapissa. Olin juuri laittamassa sitä suuhun.Mansikassa oli jotain metallista. Se oli potentiaalisesti vaarallinen: ruuvi.- Juuri mietittiin, että hyvä, ettei veli syönyt sitä. Se oli muutaman sentin pituinenkin, todella terävä. Ihan metallinen ruuvi.Nainen ...


Ulkoministeri Timo Soini (sin) kommentoi Ulkoministeriön 100-vuotisjuhlissa Finlandia-talolla sote-vuotojupakkaa. Soini

Soini jyrähtää sote-vuotajalle: ”Ihmettelen, mistä sellainen paukapää kansanedustaja löytyy, joka pistää uransa toimittajan taskuun”

Ulkoministeri Timo Soini (sin) kommentoi Ulkoministeriön 100-vuotisjuhlissa Finlandia-talolla sote-vuotojupakkaa. Soini syytti myös ministerikollegaansa, valtiovarainministeri Petteri Orpoa (kok) johtajuuden puutteesta, koska kokoomuksen riveistä lipeää kansanedustajia sote-oppositioon.Poikkeuksellinen vuotoSote-vuotojupakan keskiössä on perustuslakivaliokunta, jonka ei-julkisia papereita vuodettiin torstaina Ilta-Sanomille.- Miten sanoisin tämän nätisti, toisaalta tätä ei voi sanoa nätisti, että osa ihmisistä ei ymmärrä vastuutaan vastuunalaisissa tehtävissä, minulta on pyydetty kymmeniä kertoja kommentteja ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajana ja ministerinä, mutta en ole koskaan vuotanut mitään.- Sinä et syyllisty rikokseen, jos pyydät, mutta minä syyllistyn, jos annan, Soini jatkoi.Soini pitää perustuslakivaliokunnan vuotoa vakavana.- Ihmettelen, mistä sellainen paukapää kansanedustaja löytyy, joka asettaa oman poliittisen uransa toimittajan taskuun.Kenellä motiivi?Ulkoministeri ...


Paikallislehti Turkulaisen keskiviikkona julkaisema toimittajan kokeilu on herättänyt sosiaalisessa mediassa

Toimittaja maskeerattiin ”valeromaniksi” - Tempaus kirvoitti kritiikkiä, romanivaikuttajat lähinnä huvittuivat: ”Sama fiilis kuin Pomo piilossa -sarjassa”

Paikallislehti Turkulaisen keskiviikkona julkaisema toimittajan kokeilu on herättänyt sosiaalisessa mediassa runsaasti keskustelua. "Valeromaniksi" maskeerattu ja puvustettu toimittaja kävi jutussa kokeilemassa, miten romaneihin kaupungilla suhtaudutaan. Innoittajana kokeilulle toimi Iltalehden taannoinen artikkeli, jossa kerrottiin erään huoltoaseman evänneen palvelun romaneilta.Sosiaalisessa mediassa kritiikkiä keräsi jutun tekotapa: miksei kokemuksia kysytty romaneilta itseltään, miksi tehdään taas "toimittaja testaa" -henkinen juttu, jossa sosiaalisen median mukaan ei kuitenkaan kyetä saavuttamaan samankaltaisia kokemuksia kuin autenttiset romanit?Mutta mitä romanit itse tästä tuumivat? Iltalehden tavoittamat romanien työllistymishanke Nevo tiijan projektipäällikkö Mertsi Ärling ja Romanifoorumin toiminnanjohtaja Allan Lindberg kokivat molemmat Turkulaisen tempauksen lähinnä huvittavana, joskin osin hieman merkillisenä. - Uskon että tässä ...


Lopen yläkoululla Kanta-Hämeessä on tapahtunut tietovuoto, jossa oppilailla on ollut

Lopen yläkoululla kiusallinen tietovuoto: oppilailla pääsy kansioon, josta löytyi muiden oppilaiden tietoja - tonkivat itseään koskevia muistioita

Lopen yläkoululla Kanta-Hämeessä on tapahtunut tietovuoto, jossa oppilailla on ollut tietokoneella pääsy kansioon, jossa oli tietoja muista oppilaista. Tapaus sattui eilen torstaina.Loppi-Facebook-ryhmässsä olleiden tietojen mukaan kansiossa oli oppilaiden sosiaaliturvatunnuksia, terveystietoja ja jopa tietoja lastensuojeluilmoituksista.Lopen sivistysjohtaja Pia Kyllönen kertoo, että oppilaat ovat olleet torstaina yläkoulun atk-luokassa, jossa koneet ovat opetuksen verkossa. Nyt näiltä opetuksen verkossa olleilta koneilta oli kuitenkin syystä tai toisesta pääsy hallinnon verkkoasemalle.Näin ollen oppilaat olivat päässeet käsiksi hallinnon verkossa olleisiin tietoihin.- Oppilaat olivat asiaa ihmetelleet ja kertoneet opettajalle, joka sitten puolestaan kertoi asiasta apulaisrehtorille.Kyllönen kertoo saaneensa paikalla olleelta opettajalta tiedon, että paikalla oli tapahtuma-aikaan kaksi oppilasta. He olivat ...


Irlantilaiset äänestävät tänään perjantaina aborttioikeudesta. Mielipidetiedustelujen mukaan irlantilaiset voivat hyvinkin

Irlanti äänestää tänään aborttioikeudesta: nykylain mukaan aborttia eivät saa edes raiskauksen uhrit

Irlantilaiset äänestävät tänään perjantaina aborttioikeudesta. Mielipidetiedustelujen mukaan irlantilaiset voivat hyvinkin kaataa erään maailman tiukimmista aborttikielloista. Abortti on ollut katolisessa Irlannissa kielletty perustuslain nojalla. Kansanäänestys asiasta järjestettiin 35 vuotta sitten.Aborttikiellon vuoksi tuhannet irlantilaisnaiset matkustavat vuosittain Isoon-Britanniaan saadakseen abortin. Lisäksi lukuisat naiset tilaavat aborttipillereitä laittomasti internetistä.Kansanäänestyksellä pyritään kaatamaan perustuslaissa oleva aborttikielto. (ZUMAWIRE / MVPHOTOS)Vuonna 2013 Irlanti höllensi aborttikieltoa aavistuksen ja päätti myöntää naiselle abortin, jos naisen henki oli raskauden vuoksi vaarassa. Esimerkiksi raiskausten tai insestin uhrit eivät aborttia nykylain mukaan voi saada eivätkä liioin äidit, joiden sikiöllä on epämuodostumia. Abortin saaneelle naiselle voidaan määrätä 14 vuotta vankeutta.Irlanti on kuitenkin viime vuosina muuttunut ...


EU:n uusi tietosuoja-asetus eli GDPR astui voimaan tänään. Yrityksillä on

Jopa 20 miljoonan euron hirmusakko uhkaa: Valtaosa suomalaisyrityksistä reputtaa EU:n uuden tietosuoja-asetuksen - asiantuntija uskoo, että armoa saa

EU:n uusi tietosuoja-asetus eli GDPR astui voimaan tänään. Yrityksillä on ollut pari vuotta aikaa kehittää toimintaansa niin, että ne täyttävät kaikki asetuksen vaatimat speksit.Tilanne on kuitenkin M-Flies Oy:n GDPR-asiantuntija ja päälakimies Janne Järvenojan mukaan se, että vain harva suomalainen yritys täyttää asetuksen ehdit jo tänään.- Tuskin mikään ihan kaikilta osin, Järvenoja sanoo.Suuri vaikutusGDPR vaikuttaa kaikkien niiden organisaatioiden toimintaan, jotka keräävät, säilyttävät ja käsittelevät henkilötietoja. Sellaiseksi lasketaan muun muassa asiakas- ja jäsenrekisterit, joita ylläpidetään lähes jokaisessa organisaatiossa.Yksittäisen kansalaisen kohdalla se tarkoittaa sitä, että hän voi jatkossa selvittää helpommin, mitä tietoja hänestä kerätään missäkin palvelussa ja mihin niitä käytetään. Kansalainen voi myös ...



Viktor Paulisen, 19, asioluettelosta löytyy nuoresta iästä huolimatta jo monenlaista.Ensinnäkin

Tuore ylioppilas, karatemestari Viktor, 19, tähtää presidentiksi - keräsi kannattajakortteja jo viime vaaleissa: ”Sanoisin, että realistiset mahdollisuudet”

Viktor Paulisen, 19, asioluettelosta löytyy nuoresta iästä huolimatta jo monenlaista.Ensinnäkin Viktor on kirjoittanut kirjan 10+, Mallivastauksia peruskoulun koetehtäviin. Siinä peruskoulusta pelkkiä kymppejä haalinut Viktor antaa ohjeita siihen, miten tällaisia arvosanoja saavutetaan.Alkuvuoden presidentinvaaleihin Viktor yritti ehdokkaaksi valitsijayhdistyksen kautta. Ehdokkuuteen olisi tarvittu 20 000 allekirjoitettua korttia. Tähän ei päästy, mutta Viktor kertoo olevansa tyytyväinen kerättyjen korttien määrään.Karatesta Viktorilla on lukuisia suomenmestaruuksia. Nykyään hän tuomaroi jalkapallo-otteluita.Nyt Viktor on tuore ylioppilas Helsingin Ressun lukiosta. Hän suoritti lukiossa hurjat 135 kurssia. Päättötodistuksessa on kaikista aineista yhtä lukuun ottamatta arvosanana kymppi.Miten tällainen menestyminen on mahdollista?- Olen vain tehnyt töitä sen eteen. Olen aina tehnyt läksyt ja lukenut ...


Tutkimukseen osallistui 130 naista, joiden keski-ikä oli 36 vuotta. Naisten

Tuore tutkimus pureutuu tabuun: Nainen on perheenjäsenenä lähes yhtä väkivaltainen kuin mies - myös koulutetut äidit satuttavat lapsiaan

Tutkimukseen osallistui 130 naista, joiden keski-ikä oli 36 vuotta. Naisten väkivaltaisuuksien taustalla oli esimerkiksi kaltoinkohtelun kokemuksia lapsuudesta. Moni oli aiemmin yrittänyt ratkaista väkivaltaista käytöstään itsenäisesti, mutta siinä onnistumatta.Tutkimusryhmään osallistuminen helpotti väkivaltakäyttäytymiseen liittyvää häpeää, kun naiset tapasivat samoihin asioihin syyllistyneitä henkilöitä. (MOSTPHOTOS)Naisten perheväkivaltakäyttäytyminen on Suomessa heikosti tunnistettu ja tunnustettu ilmiö - vaikka naiset käyttävät perheissä fyysistä ja henkistä väkivaltaa lähes yhtä paljon kuin miehet.Asia käy ilmi tuoreesta väitöstutkimuksesta, joka tarkastetaan Tampereen yliopistossa ensi viikolla.Moni tutkimukseen osallistuneista naisista kuvitteli olevansa ainoa, joka väkivaltaisiin tekoihin on syyllistynyt. Äidit kertoivat muun muassa lyöneensä, tukistaneensa ja ravistelleensa lapsiaan. Yhtä lailla kumppanit olivat joutuneet kestämään muun ...


Hallituksen sote- ja maakuntauudistus kohtasi jälleen torstaina takapakkia, kun eduskunnan

Sote-sotku peruu ministereiden ulkomaanmatkat - Sipilä: ”Matkoja tulee välttää - koskee kaikkia ministereitä”

Hallituksen sote- ja maakuntauudistus kohtasi jälleen torstaina takapakkia, kun eduskunnan perustuslakivaliokunta ilmoitti, ettei sen lausunto sosiaali- ja terveyspalveluiden valinnanvapaudesta valmistukaan tällä viikolla.Uusi tähtäin on ensi viikolla.Perustuslakivaliokunnan lausunto on kirjaimellisesti elintärkeä sote-uudistuksen etenemisen suhteen, ja pahimmassa tapauksessa se voikin siirtää koko uudistusta pitkälle eteenpäin, jos valiokunta näkee hallituksen esityksessä valinnanvapaudesta paljon korjattavaa.Hallitus ja kansanedustajat eivät voi tällä hetkellä muuta kuin odottaa perustuslakivaliokunnan lausuntoa, ennen kuin sote-lait etenevät eduskunnassa äänestysvaiheeseen. Alunperin pääministeri Juha Sipilä (kesk) oli linjannut, että sote-äänestykset pitää olla hoidettu ennen 8. kesäkuuta alkavia keskustan ja kokoomuksen puoluekokouksia.Epävarmuus aikataulusta on jo nyt vaikuttanut ministereiden työhön: esimerkiksi heidän ulkomaanmatkansa on peruttu ...


Ranskalainen pariskunta Sabrina Kouider ja Ouissem Medouni on todettu syylliseksi

Pariskunta syyllinen au-pairin murhaan Lontoossa: Sophien, 21, poltettu ruumis löytyi puutarhasta - järjetön motiivi liittyi Boyzone-bändin perustajaan

Ranskalainen pariskunta Sabrina Kouider ja Ouissem Medouni on todettu syylliseksi 21-vuotiaan ranskalaisen au-pairin Sophie Lionnet`n murhaan Lontoossa. Naisen ruumis yritettiin hävittää polttamalla pariskunnan kotitalon puutarhassa Wimbledonissa viime syyskuussa.Ruumiin palaessa nuotiossa pariskunta grillasi lähistöllä kanaa. Naapurit huomasivat kuitenkin karmean hajun ja soittivat palokunnan paikalle. Heille Medouni väitti, että nuotiossa paloi lammas.Molemmat myönsivät ruumiin polttamisen mutta yrittivät vierittää syyn itse surmateosta toisen niskoille. Oikeus päätti yksimielisesti, että 35-vuotias Kouider oli syyllinen ja äänesti 10-2 tämän 40-vuotiaan miehen syyllisyyden puolesta.- Ainoastaan Kouider ja Medouni tietävät tarkalleen, miten he tappoivat Sophien, mutta syyttäjä pystyi todistamaan, että hän kuoli tarkoituksenmukaisen ja pitkän väkivallan seurauksena eikä ...


Meteorologi Paavo Korpela Ilmatieteen laitokselta kertoo, että perjantaina ja lauantaina

Hellekeli sen kun hurjistuu! Ensi viikolla jopa +30 asteen paahtosää - luvassa kuumat valmistujaiset

Meteorologi Paavo Korpela Ilmatieteen laitokselta kertoo, että perjantaina ja lauantaina liikutaan hellelukemissa maan etelä- ja keskiosissa, tosin Lappiin virtaa pohjoisesta samanaikaisesti kylmempää ilmaa.Sunnuntaina lämpötila notkahtaa hiukan viileämmäksi Etelä-Suomessakin, mutta vain tilapäisesti.- Ensi viikosta on tulossa lämmin ja jopa kuuma, monin paikoin ollaan lähempänä 30 astetta, Korpela sanoo.Vaikka reilun viikon päähän ennustaminen onkin jo melko epävarmaa, tällä hetkellä näyttää siltä, että lukioiden ja ammattikoulujen valmistujaispäivää 2. kesäkuuta saadaan juhlia lämpimissä tunnelmissa.- Näillä näkymin lakkiaisviikonloppu näyttää maan etelä- ja keskiosassa helteiseltä, pohjoisessa on vähän viileämpää, Korpela sanoo.Ennusteen epävarmuudesta kertoo tosin se, että vielä pari päivää sitten vaikutti siltä, että pohjoisesta virtaisi kylmää ...



Yhä vakavampien plagiointiepäilyjen kohteeksi joutunut Laura Huhtasaari (ps) kommentoi gradukohua

Räikeästä plagioinnista syytetty Laura Huhtasaari: Olin yksittäisen graduohjaajan varassa, ja graduihin viittaamista ohjeistettiin välttämään

Yhä vakavampien plagiointiepäilyjen kohteeksi joutunut Laura Huhtasaari (ps) kommentoi gradukohua torstaina. Svenska Ylen selvityksen mukaan Huhtasaaren vuonna 2003 valmistuneessa gradussa on rajusti luultua enemmän plagioitua tekstiä.- Olen nyt itsekin lukenut, mitä lehdissä on kirjoitettu. Viimeksi siellä plagiointitutkija kertoi, että nykyään gradut ajetaan (Turnitin-plagioinnintunnistusjärjestelmän) läpi jo esitarkastuksessa, ja jos siellä havaitaan puutteita, niitä käytetään työn ohjaukseen ja korjaukseen. Minulla ei ole 16 vuotta sitten ollut tällaista mahdollisuutta, eli olen ollut yksittäisen graduohjaajan varassa, Huhtasaari sanoi perussuomalaisten kyselytunnilla.Svenska Ylen selvityksessä kävi ilmi, että lähes kolmasosa Huhtasaaren gradusta oli kopioitu Tiina Simpasen vuonna 2001 hyväksytystä gradusta.- Kaikkia yksityiskohtia 16 vuoden takaa on vaikea ...


Onnettomuus tapahtui Kirkkonummen Veikkolassa noin kello 11.45 torstaina. Länsi-Uudenmaan poliisista

Autoilija törmäsi suojatietä ylittävään 78-vuotiaaseen naiseen Kirkkonummella - pakeni paikalta

Onnettomuus tapahtui Kirkkonummen Veikkolassa noin kello 11.45 torstaina. Länsi-Uudenmaan poliisista kerrotaan Iltalehdelle, että Turuntietä Vihdin suunnasta ajanut pieni henkilöauto törmäsi 78-vuotiaaseen naiseen, joka ylitti suojatietä.Poliisin mukaan auton kuljettaja pysähtyi törmäyksen jälkeen hetkeksi, mutta poistui sitten paikalta jättämättä itsestään tietoja.Uhri vietiin ambulanssilla sairaalaan hoidettavaksi. Hänen tilansa vakavuudesta poliisilla ei ole tietoa.Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii onnettomuutta.78-vuotias nainen vietiin ambulanssilla sairaalahoitoon. (LUKIJAN KUVA) ...


Vuonna 1998 minnesotalainen David Weinlick oli 28-vuotias opiskelija, joka oli

Bethy meni 20 vuotta sitten naimisiin ostoskeskuksessa tuntemattoman kanssa, vuosi sitten aviomies sairastui syöpään - vaimo: ”Nauroimme paljon, loppuun asti”

Vuonna 1998 minnesotalainen David Weinlick oli 28-vuotias opiskelija, joka oli menossa naimisiin. Vaimo valikoitui epätavallisella tavalla. Davidin kaverit laittoivat paikalliseen sanomalehteen ilmoituksen, jossa hakivat Davidille vaimoa. Kaverit tekivät mainokseen myös televisioon.He kutsuivat vaimokandidaatit paikalliseen ostoskeskukseen, missä nämä voisivat esitellä itsensä häävieraille. Vieraat äänestäisivät Davidille sopivan vaimon.28-vuotias lääketieteen opiskelija Bethy Runze huomasi ilmoituksen lehdessä. Hän soitti äidilleen kertoakseen asiasta ja ilmoittautui mukaan.Pariskunta näyttää onnelliselta hääkuvassaan. (KUVAKAAPPAUS VIDEOLTA)Äitikin uskoi liittoonVuonna 1998 kuvatussa videossa haastatellaan Bethyä, joka kertoo, ettei tiedä mitään tulevasta sulhasestaan.- Tiedän tarpeeksi, enkä haluakaan tietää kaikkea, Bethy kertoo.Kauppakeskuksessa, häävieraiden ja median edessä Bethy kertoi uskovansa suhteeseen Davidin kanssa. Myös Bethyn ...


Hursti kertoi tammikuussa, että hänen vanhempiensa Veikko ja Lahja Hurstin

Helsingin kaupunki ei myöntänyt 50 000 euron lisärahoitusta Heikki Hurstin ruoka-avulle, koska ”yksityiset lahjoitukset ovat kasvaneet merkittävästi”

Hursti kertoi tammikuussa, että hänen vanhempiensa Veikko ja Lahja Hurstin nimeä kantavan yhdistyksen toiminta on vaarassa loppua, koska vapaaehtoisia lahjoituksia on tullut vähemmän, eikä kaupungin 100 000 euron avustus kata sen pakollisia menoja.- Pari kuukautta pärjätään vielä joulukuun lahjoituksilla. Sen jälkeen en tiedä, mitä tehdään. Toivon ihmettä, mutta kirstun pohja näkyy jo, Hursti kommentoi tilannetta Iltalehdelle.Hurstin mukaan Helsingin Kalliossa jaetaan joka keskiviikko ja perjantai ruokaa noin 2 600-2 700 ihmiselle. Maanantaisin jaetaan vaatteita ja vähän ruokaa. Apua saa viikoittain yli 5 000 ihmistä.Helsingin kaupunki laski muutama vuosi sitten Hurstin ruoka-avun vuosiavustuksen 150 000 eurosta 100 000 euroon.Perussuomalaisten valtuutettu Pia Kopra ...


15-vuotias poika kuoli kuumesairauteen Jyväskylässä vuonna 2016.Syyttäjän mukaan poikaa ei

Kuumeinen 15-vuotias kuoli kotinsa portaikkoon - isäpuolen kommentti ihmetytti poliisia

15-vuotias poika kuoli kuumesairauteen Jyväskylässä vuonna 2016.Syyttäjän mukaan poikaa ei viety lääkäriin, vaikka pojan tilanne heikentyi rajusti.Äitiä ja isäpuolta syytetään heitteillepanosta ja kuolemantuottamuksesta.Äiti ja isäpuoli eivät ota syytä niskoilleen 15-pojan kuolemasta.Äiti ja isäpuoli kiistävät syyllistyneensä rikokseen 15-vuotiaan pojan kuolemantapauksessa. Heitä syytetään Keski-Suomen käräjäoikeudessa heitteillepanosta ja kuolemantuottamuksesta.15-vuotias poika menehtyi influenssaviruksen aiheuttamaan kuumesairauteen Jyväskylässä vuonna 2016. Syyttäjän mukaan poikaa ei viety lääkäriin, vaikka pojan tilanne heikentyi rajusti viikonlopun aikana. Pojalla oli korkea kuume, hän oksenteli ja joutui konttaamaan asunnossa. Poika löytyi kuolleena asunnon portaikosta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.Oikeuslääkärin lausunnossa todetaan, että varhainen hoitoon hakeutuminen ja lääketieteellinen hoito olisivat voineet estää kuoleman.Esitutkintamateriaalissa ...



Iltalehti kertoi viikonloppuna tapauksesta, jossa potilas puri hoitajaa ja tämän

Sairaanhoitajat kertovat ammatin pimeästä puolesta: Väkivalta arkipäivää, oikeusturva olematon - ”Kädestäni lähti pala irti”

Iltalehti kertoi viikonloppuna tapauksesta, jossa potilas puri hoitajaa ja tämän jälkeen hoitaja oli läpsäissyt potilasta kasvoihin. Tapaus sattui Kanta-Hämeen keskussairaalan Hämeenlinnan yksikön päivystysklinikalla torstain ja perjantain välisenä yönä viikko sitten.- Iltavuoron aikana naispotilas, joka käyttäytyi hieman aggressiivisesti ja sekavasti, oli purrut hoitajaa käsivarteen. Hoitaja reagoi niin, että läpsäisi potilasta kämmenellä kasvoihin, johtajaylilääkäri Seppo Ranta Kanta-Hämeen keskussairaalasta vahvisti.Iltalehteen on tullut jutun jälkeen yhteydenottoja, joissa ollaan huolissaan hoitajien turvallisuudesta.- Mustelmat, raapimat, räkä kasvoilla, henkiset kolhut ja perässä roikkuvat stalkkerit sekä uhkailut työpaikalla ovat arkipäivää, yksi yhteyttä ottaneista kertoo.- Moni hoitaja kyllästyy jatkuvaan henkisen ja fyysisen väkivallan uhkaan ja kokemiseen, uupuu työssään ja ...


Hämeen poliisilaitos on saanut päätökseen Lehtimäen Liikenne Oy:tä koskevan esitutkinnan.Tutkinnan

Bussiyhtiö Lehtimäki laiminlöi lepoaikoja - toimitusjohtajalle sakot

Hämeen poliisilaitos on saanut päätökseen Lehtimäen Liikenne Oy:tä koskevan esitutkinnan.Tutkinnan lopputuloksena poliisi antoi yhtiön toimitusjohtajalle sakkomääräyksen siitä, että hän ei työnantajan edustajana ollut huolehtinut asianmukaisten ohjeiden antamisesta ajo- ja lepoajoista ja piirturin käytöstä eikä niiden käytön tarkastamisesta. Myöskään työaikoja ei järjestetty siten, että kuljettaja voi noudattaa ajo- ja lepoaikasäännöksiä.Tutkinta aloitettiin maaliskuussa 2017 Etelä-Suomen aluehallintoviraston tekemän tutkintapyynnön vuoksi. Pyynnön mukaan oli syytä epäillä, että Lehtimäen Liikenne Oy:n edustajat ja kuljettajat ovat rikkoneet ajo- ja lepoaika-asetuksen sekä ajopiirturiasetuksen säännöksiä.Tutkinta kohdistui kuljetuksiin, jotka oli tehty 1.7.-30.9.2016 välisenä aikana. Esitutkinnassa kuultiin neljää Lehtimäen Liikenne Oy:n edustajaa ja seitsemää kuljettajaa.Kuudelle kuljettajalle annettiin kirjalliset huomautukset säännösten ...


Klassikkotermin ”luterilainen työmoraali” keskeiseksi sisällöksi on kuvailtu sitä, että ihminen

Näkökulma: Martti Hetemäen sote-muistio tuli yllätyksenä

Klassikkotermin ”luterilainen työmoraali” keskeiseksi sisällöksi on kuvailtu sitä, että ihminen palvelee lähimmäisiään ja yhteiskuntaansa pyyteettömällä arkisella aherruksella. Luterilaisen työmoraalin omaava usein myös kokee tekevänsä suorastaan kutsumustyötä.Alun perin lepoa ja rentoutumistakin painottanut luterilainen työmoraali on kuitenkin saanut myös vääriä tulkintoja ja suoranaista vääristelyä, kun sen on katsottu tarkoittavan myös armotonta raatamista kellon ympäri ja työn asettamista kaiken muun edelle. Siksi sellaista henkilöä, jonka työpisteellä loistaa iltamyöhään valo ja oven takaa kuuluu tietokoneen näppäimistön tai vasaran naputus vielä aamuyön tunteita, kuvaillaan helposti luterilaisen työmoraalin omaavaksi.Valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok) läheistä työtoveria, valtiovarainministeriön valtiosihteeriä Martti Hetemäkeä kuvaillaan usein juuri luterilaisen työmoraalin omaavaksi puurtajaksi, jonka ...


Tietosuojalla tarkoitetaan jokaisen ihmisen oikeutta itseään koskeviin tietoihin.Tietosuojan piirissä olevilla

EU:n tietosuoja-asetus tulee, oletko valmis? IL selvitti 10 asiaa, jotka jokaisen pitää tietää - ja mitä ei kannata turhaan pelätä

Tietosuojalla tarkoitetaan jokaisen ihmisen oikeutta itseään koskeviin tietoihin.Tietosuojan piirissä olevilla henkilötiedoilla puolestaan tarkoitetaan ihmistä, hänen ominaisuuksiaan, tai elinolosuhteitaan kuvaavia merkintöjä, kuten sosiaaliturvatunnusta, ajoneuvon rekisteriotetta, tai biometrisiä tietoja.1. Miksi tarvitaan?Tietosuojaa koskevaa kokonaisuusuudistusta pidetään tarpeellisena, koska henkilötietoja kerätään yhä enemmän teknologisen kehityksen sekä globalisoitumisen myötä, ja moni on ollut huolissaan siitä, mihin yritykset käyttävät heistä kerättyjä tietoja.Julkisuudessa on ollut esillä muun muassa Cambridge Analytica -yritys, joka keräsi Facebook-käyttäjiltä keräämiään tietoja ja myi niitä eteenpäin Yhdysvaltain presidentinvaalien alla.Tietosuoja-uudistuksella on tarkoitus parantaa ihmisten luottamusta verkossa tarjottaviin palveluihin ja hyödyntää digitaalisen liiketoiminnan mahdollisuuksia.2. Näin se vaikuttaaHenkilötietojen käsittelyn perusperiaatteet sekä rekisteröidyn henkilön oikeudet säilyvät EU:n tietosuoja-asetuksen ...


6-vuotias tyttö alkoi voida huonosti viime torstaina. Hän oksenteli, mutta

6-vuotias kuivui vatsataudin kourissa: Sairaalapäivystys tylytti äitiä vastoin lääkärin neuvoja - johtaja myöntää virheen

6-vuotias tyttö alkoi voida huonosti viime torstaina. Hän oksenteli, mutta viikonlopun aikana lapsen olo koheni sen verran, että äiti arveli hänen parantuvan.Maanantaina lapsen tila kuitenkin huononi selvästi. Äiti vei hänet iltapäivällä terveyskeskukseen Kirkkonummella.- Kävimme päivystyksessä, koska tyttö nukkui koko ajan eikä pysynyt hereillä. Mikään ei pysynyt sisällä, vaan hän oksensi kaiken ulos.Jo hieman kuivunutLääkäri arvioi lapsen tilan ja antoi äidille ohjeen juottaa lapselle Osmosalia tai vastaavaa nestettä. Lapsi oli tuossa vaiheessa jo hieman kuivunut.- Kuuden tunnin sisällä piti saada juotua vähän yli litra, äiti kertaa saamaansa ohjetta.Tyttö joi kotona pienen määrän nestettä, mutta sekään ei pysynyt sisällä.- Hän oksensi kaaressa ...


Viiden vuoden ajan Britanniassa tehty tutkimus osoittaa, että keppi on

Brittitutkimus kyseenalaistaa ”aktiivimallin” - työttömien rankaisu johti liki katastrofiin

Viiden vuoden ajan Britanniassa tehty tutkimus osoittaa, että keppi on huono tapa motivoida työttömiä ja saada heidät jäälleen työvoiman piiriin. Usean yliopiston voimin toteutetun ja Yorkin yliopiston johtaman tutkimuksen tulokset julkaistiin tiistaina.Tulos on yksiselitteinen: ihmisten rankaiseminen pienentämällä tai epäämällä sosiaalietuuksia ei toimi. Sen sijaan ehdollinen sosiaaliturva ajaa ihmiset köyhyyteen, heidän terveytensä heikkenee ja saa jotkut turvautumaan rikollisuuteen henkensä pitimiksi.Aiheesta kirjoittava The Guardian toteaa, että tutkimus tyrmää täysin Iain Duncan Smithin pari vuotta sitten esittämän väitteen, että kolme neljäsosaa työttömistä työnhakijoista pitää rankaisumallia hyödyllisenä. - Sanktioiden vaikutukset olivat lähes joka tilanteessa negatiiviset, tutkimusta johtanut professori Peter Dwyer kommentoi lehdelle.Britanniassa työnhakijan työttömyysturvaa ...


Poliisi sai tiistaina aamupäivällä hälytyksen Louisa Countyssä Virginiassa ampumistapauksesta. Talosta

4-vuotias amerikkalaispoika luuli asetta leluksi, nyt hänen 2-vuotias veljensä on kuollut

Poliisi sai tiistaina aamupäivällä hälytyksen Louisa Countyssä Virginiassa ampumistapauksesta. Talosta löytyi kaksivuotias poika, jota oli ammuttu rintaan.Poliisit elvyttivät poikaa, kunnes ambulanssi tuli paikalle. Poika kuoli kuitenkin pian sairaalassa.Poliisin mukaan ampuja oli surmansa saaneen neljävuotias veli. Hän oli luullut asetta leluksi, osoittanut pistoolilla veljeään ja painanut liipaisinta.Lasten äiti oli kotona. Isä, jolle ase kuuluu, oli töissä.- Tämä on todella järkyttävää, olen aivan murtunut, kertoo paikalle ensimmäisenä saapunut konstaapeli Donnie Lowe.Lowe painottaa, että aseita pitää aina säilyttää turvallisesti ja pois lasten ulottuvilta.- Vähintäänkin ottakaa ammukset pois ja laittakaa aseeseen turvalukko.Perheen äiti oli kotona, kun ampumisonnettomuus tapahtui. Aseleikit vievät hengen lähes 200 lapselta ...


Videolla Susanna Koski kertoo, mitä hän ajattelee köyhyydestä ja työttömyydestä.Kokoomuksen

Näin Susanna Koski puhuu köyhyydestä - ”En ajattele, että työttömyys on ihmisen oma vika, aina”

Videolla Susanna Koski kertoo, mitä hän ajattelee köyhyydestä ja työttömyydestä.Kokoomuksen kansanedustajan Susanna Kosken esiintyminen Ylen Kuplat-ohjelmassa sai osakseen runsaasti kritiikkiä viime viikolla. Ohjelmassa Koski kohtasi pitkäaikaistyöttömän Anna-Maija Tikkasen. Monet pitivät kansanedustajan suhtautumista Tikkasen tilanteeseen tylynä ja epäempaattisena.Keskiviikkona Koski kertoi näkemyksiään köyhyydestä ja sosiaaliturvasta IL-TV:n Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa. Erikoistoimittaja Susanne Päivärinta kysyi, pitääkö Koski köyhyyttä ihmisen omana vikana, jos ihminen ei tee mitään asian eteen.- En missään tapauksessa, enkä mä ajattele, että työttömyys on ihmisen oma vika, aina, yleensä ei ole. Mutta ihminen voi kyllä tehdä paljon eri elämäntilanteissa sen eteen, jotta pystyy taloudellisella toimeliaisuudella, on se sitten työntekoa tai riskinottoa, ...


Mäntsälän puskaradioryhmässä Facebookissa kiersi keskiviikkona villejä huhuja paikallisella Anttilan omakottaloalueella

Villit some-huhut omakotitaloalueella liikkuvasta karhuemosta ruokkivat hysteriaa Mäntsälässä - Poliisi: ”Se lähti lumipalloilmiönä”

Mäntsälän puskaradioryhmässä Facebookissa kiersi keskiviikkona villejä huhuja paikallisella Anttilan omakottaloalueella liikkuneesta karhuemosta poikasineen.Rautatieaseman ympäristössä sijaitsevat koulut ottivat tiedot vakavasti ja ohjeistivat opettajia olemaan päästämättä oppilaita kotiin ennen kuin tilanne selviää. Myös lasten vanhemmille lähetettiin viesti, jossa kerrottiin mahdollisista karhun liikkeistä.Itä-Uudenmaan poliisin komisario Jouko Lettojärvi kertoo, että tosiasiassa mitään viitteitä karhun liikkeistä alueella keskiviikkona ei ole.- Tällainen tieto on laitettu alulle Mäntsälän seudun Facebook-viestittelyssä. Tarina on saanut lisää löylyä, kun aamupäivällä samalla alueella kävi poliisipartio muilla asioilla, ja hiukan myöhemmin alueella oli kiireellinen kotihälytystehtävä, johon lähetettiin kaksi partiota pillit päällä, Lettojärvi kertoo.Yhtäkään havaintoa karhusta ei soitettu hätäkeskukseen, mutta sosiaalisessa mediassa vellova ...


Keskiviikkona iltapäivällä Vantaan Ilvestiellä sijaitsevassa rivitaloasunnossa syttyi tulipalo. Se levisi

Kolme rivitaloasuntoa ja omakotitalo vaurioituivat pahoin tulipalossa Vantaalla - palomestari: ”En ole aiemmin nähnyt palon leviävän näin pitkän matkan päästä”

Keskiviikkona iltapäivällä Vantaan Ilvestiellä sijaitsevassa rivitaloasunnossa syttyi tulipalo. Se levisi kovan tuulen takia paitsi kahteen muuhun rivitaloasuntoon, myös noin kymmenen metrin päässä sijaitsevaan omakotitaloon. Paikalle lähetettiin toistakymmentä pelastuslaitoksen yksikköä.Tulipaloa sammutti toistakymmentä yksikköä, ja ohikulkijat pysähtyivät ihmettelemään savua. (LUKIJAN KUVA)- Lähdimme rivitalopaloon, mutta meillä olikin sitten myös omakotitalopalo siinä samassa. En ole aiemmin nähnyt palon leviävän näin pitkän matkan päästä, päivystävä palomestari Tommi Lehtioja ihmettelee.Henkilövahingoilta onneksi vältyttiin, mutta kaksi rivitalohuoneistoa tuhoutui täysin. Kolmanteen rivitalohuoneistoon ja omakotitaloon tuli vesivahinko ja mittavia vaurioita. Osa asukkaista oli palon syttymishetkellä kotona ja pääsi omin avuin ulos.- Omakotitalon asukas yritti sammutella ullakkoon levinnyttä tulipalo itse niin ...


Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Annika Lapintien (vas) mukaan perustuslakivaliokunta on lopettanut

Pysytäänkö perustuslaissa, toteutuuko tasa-arvo? Valiokunta syynää sote-esityksen kipukohdat - ”Saamme sen valmiiksi tällä viikolla”

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Annika Lapintien (vas) mukaan perustuslakivaliokunta on lopettanut soten valinnanvapausesitykseen liittyvät asiantuntijakuulemiset. - Meillä ei ole enää asiantuntijakuulemisia käynnissä, vaan muotoilemme nyt loppulausuntoa, ja tavoitteena on, että saamme sen valmiiksi tällä viikolla, Lapintie sanoo.Ilta-Sanomat uutisoi (22.5.), että teillä on vielä käsittelyssä 20 ”hiertävää” kohtaa, pitääkö tämä paikkansa?- Valiokuntakäsittely on yhä kesken, joten en kommentoi, Lapintie sanoo.- Käymme nyt läpi valiokunnan lausuntoluonnosta kappaleittain, ja arvioimme, onko hallituksen esitys soten valinnanvapaudeksi perustuslain mukainen.Aikataulupaineessa työskentelevän valiokunnan kokoustunnelmia Lapintie luonnehtii "ihan asiallisiksi".Keskiössä tasavertaisuusPerustuslain 19 pykälän kolmannessa momentissa todetaan, että ”julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ...


Parikymppinen mies tuomittiin 14-kuukautisen lapsensa pahoinpitelystä Perpignanissa, Etelä-Ranskassa. Ranskalaislehti Le

Isä laittoi vauvansa pesukoneeseen Ranskassa - äiti katseli vieressä

Parikymppinen mies tuomittiin 14-kuukautisen lapsensa pahoinpitelystä Perpignanissa, Etelä-Ranskassa. Ranskalaislehti Le Figaron mukaan mies laittoi vuosi sitten pesulassa taaperoikäisen lapsensa kuivausrumpuun, sitten pesukoneeseen. Lapsi vastusteli tekoa, mutta mies laittoi pesukoneen päälle lapsen ollessa koneen sisällä. Rumpu ehti pyöriä useita kierroksia luukku auki.Motiiviksi pahoinpitelylle mies kertoi sen, että hän halusi "pitää hauskaa". Mies tuomittiin kolmen vuoden vankeuteen alaikäiseen kohdistuneesta väkivallanteosta.Pahoinpitelyn aikana pesulassa oli myös lapsen 19-vuotias äiti, joka tuomittiin vuoden vankeuteen. Oikeus katsoi, että hän ei tehnyt tarpeeksi estääkseen lapseen kohdistunutta väkivallantekoa. ...


Kaupunkilehti Uusi Rovaniemi julkaisi perjantaina verkkosivuillaan jutun luontoillasta, joka järjestettiin

”Koivunuijapistiäisen kehto” olikin käytetty nuuskapussi - internet riemastui yli-intendentin virhearviosta, katso kuva

Kaupunkilehti Uusi Rovaniemi julkaisi perjantaina verkkosivuillaan jutun luontoillasta, joka järjestettiin Rovaniemellä.Rovaniemen Luonnon ja lehden järjestämässä perinteisessä luontoillassa asiantuntijat vastasivat yleisön kysymyksiin, lehti kertoo.Eräs kuvista aiheutti internetissä naurunremakkaa.Kuva osoittautui vaikeaksi pähkinäksi myös tapahtuman panelisteille, lehti kirjoittaa. Asiaa kysyttiin eri puolilta, ja lopulta Oulun yliopiston yli-intendentti Marko Mutanen tunnisti lajin.- Kyseessä näyttää olevan sahapistiäisiin kuuluvan Trichiosoma lucorum -lajin, eli koivunuijapistiäisen kehto.PussinuuskaJutun tultua julki moni teki paremman lajimäärityksen. Kyseessä on ilmiselvä denssi eli nuuskapussi.Uuden Rovaniemen päätoimittaja Leena Talvensaari on tapauksesta etupäässä huvittunut. Iltalehti ei tavoittanut tiedemies Mutasta kommentoimaan lipsahdustaan.- Minusta tämä on hauska ja harmiton asia. Tutkijatkin ovat erehtyväisiä ja ehkä se kertoo ...


Jäljettömiin kadonneen Malaysia Airlinesin etsinnät lopetetaan ensi viikolla, kertoo uutistoimisto

Malesialaiskoneen etsinnät lopetetaan - katosi neljä vuotta sitten

Jäljettömiin kadonneen Malaysia Airlinesin etsinnät lopetetaan ensi viikolla, kertoo uutistoimisto Reuters. Uutistoimiston tiedot pohjautuvat Malesian liikenneministeriön tiedotteeseen.Yksi syy etsintöjen lopettamiseen on rahapula, sillä Malesian valtiolla ei ole rahaa etsiä enää lentokonetta. Lentokonetta on etsinyt amerikkalainen yritys, jolle on luvattu palkkio koneen löytämisestä.Malesialaiskone katosi 8.3.2014 ollessaan matkalla Kuala Lumpurista Pekingiin. Koneen uskotaan laskeutuneen Intian valtamereen. Koneesta on löytynyt vain muutamia osia. Koneessa oli 239 matkustajaa.Edelleenkään ei tiedetä, miksi lentokone laskeutui mereen. ...


Iltalehti tavoitti alkuviikon aikana kolme alihankkijaa jotka valittivat samaa. He

Helsingin telakka pahoissa talousvaikeuksissa - useat alihankkijat eivät saa maksujaan: ”Ennenkin olleet myöhässä, muttei koskaan näin paljon”

Iltalehti tavoitti alkuviikon aikana kolme alihankkijaa jotka valittivat samaa. He esiintyvät jutussa nimettöminä.- On siellä ennenkin laskut olleet myöhässä, mutta ei koskaan 20 vuoden aikana näin paljon, erään alihankkijan toimitusjohtaja kuvasi tilannetta Iltalehdelle alkuviikosta.Hänen firmansa saamiset telakkayhtiöltä ovat kolme kuukautta myöhässä. Piikissä on tai paremminkin oli 160 000 euroa. Tilanne muuttui sinä aikana, kun iltalehti teki asiasta juttua ja oli yhteydessä telakan johtoon.- Nyt saamme 90 000 euroa. Loppu 70 000 euroa tulee myöhemmin. Töiden on määrä jatkua taas ensi viikolla, yhtiön toimitusjohtaja kertoo.Vielä tiistaina hän valitteli sitä, ettei yhtiölle ole annettu edes lupauksia maksusta.Helsingin telakkaa isännöivän Arctech Helsinki Shipyard Oy:n toimitusjohtaja Esko ...


Ministeriön tuoreen työllisyyskatsauksen mukaan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli huhtikuun lopussa

Ministeriö: Työttömien määrä väheni huhtikuussa 3,6 prosenttia

Ministeriön tuoreen työllisyyskatsauksen mukaan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli huhtikuun lopussa yhteensä 254 600 työtöntä työnhakijaa, mikä on 49 700 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien määrä väheni huhtikuussa 9 500:lla.Pitkäaikaistyöttömiä oli 80 600, mikä on 28 600 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 98 900 eli 19 200 vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Myös lomautukset vähenivät 6 700:lla.- Kaikkiaan TE-toimistoissa oli huhtikuussa avoinna 121 500 työpaikkaa, mikä on 19 200 enemmän kuin vuosi sitten.Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 5 400 vähemmän kuin edellisen vuoden huhtikuussa eli yhteensä 31 400.- Nuorten työttömyyksistä päättyi ennen kolmen kuukauden työttömyyttä ...


New Yorkin kaupunki kärvisteli karmean murha-aallon kourissa vuosikymmenten ajan. Huippuvuonna

13 väärin tuomittua, 245 vuotta vankilassa ja 53 miljoonan korvaukset: yhdistävä tekijä yksi ”likainen” poliisi, jota ei saada oikeuden eteen New Yorkissa

New Yorkin kaupunki kärvisteli karmean murha-aallon kourissa vuosikymmenten ajan. Huippuvuonna 1990 murhia tehtiin käsittämättömät 2 245 kappaletta. Etsivät työskentelivät hiki hatussa, ja tähdet heidän joukossaan ratkaisivat jopa satoja tapauksia.Yksi suurista tähdistä oli murhaetsivä toisessa polvessa, Louis Scarcella, joka niitti mainetta löytämällä tekijät nopeasti. Hän voitti uransa aikana lukuisia tunnustuksia ja jäi eläkkeelle vuonna 1999. Valheiden verkko alkoi purkautua vuonna 2013, jolloin vuonna 1990 tapahtuneesta rabbin murhasta tuomittu David Ranta vapautettiin. Tapaus oli poikkeuksellinen, sillä syyttäjät pyysivät tuomarilta Rannan tuomion purkua. Kävi ilmi, että etsivä oli käskenyt todistajaa poimimaan tunnistusrivistä "isonenäisimmän" henkilön. Toinen todistaja puolestaan valehteli.Näin ensimmäinen Scarcellan ratkaisemista tapauksista mureni. Ranta ...


Etelä-Amerikassa sijaitsevan Kolumbian rannikolla Karibianmeren pohjassa majailee 8. kesäkuuta 1708

Uusia tietoja 15 miljardin jättiaarteesta julki: Karibianmeren pohjassa makaavassa hylyssä kultaa, hopeaa ja smaragdeja - sijainti yritetään salata

Etelä-Amerikassa sijaitsevan Kolumbian rannikolla Karibianmeren pohjassa majailee 8. kesäkuuta 1708 uponnut espanjalainen kaljuuna. Se upposi Espanjan perimyssodan taisteluissa.Kyseessä ei ole mikään pieni alus: San Jose -nimisessä kaljuunassa on kolme mastoa ja peräti 62 tykkiä. Sen mukana merenpohjaan upposi 600 ihmistä - eli menehtyneitä oli enemmän kuin esimerkiksi Estonian uppoamisen yhteydessä. Tuolta ajalta ei tosin ole tarkkaa tietoa siitä, olisivatko jotkut pelastuneet.Ihmisten lisäksi pohjaan meni suuri lasti kultaa, hopeaa ja smaragdeja. Lastin nykyarvo on ABC Newsin mukaan noin 17 miljardia dollaria eli vajaat 15 miljardia euroa. Salaisessa paikassaHylyn sijainnista on annettu vain sellaista tietoa, että se sijaitsee Kolumbian rannikon tuntumassa. Tarkkaa ...


Todella harvinainen kengurotta havaittiin maanantaina Kalifornian niemimaalla Pohjois-Meksikossa. Kyseessä on

Kengurottalajin luultiin kuolleen sukupuuttoon - löytyikin Meksikosta

Todella harvinainen kengurotta havaittiin maanantaina Kalifornian niemimaalla Pohjois-Meksikossa. Kyseessä on kengurotan alalaji sanquintininkengurotta, jonka kuviteltiin kuolleen sukupuuttoon.Viimeksi sanquintininkengurottia on havaittu 32 vuotta sitten.Kengurotta on jyrsijä, jolla on kengurun tapaan pitkät takaraajat. Yhteistä kenguruun on myös se, että kengurotta liikkuu hyppimällä. Kengurotalla on iso pää ja pitkä häntä. Kengurotta elää pääasiassa hiekkaisella maalla, koska sen tarvitsee kaivaa itselleen tunneleita.Kengurotalla on useita alalajeja, joista kaikki eivät ole uhanalaisia. ...


Suomessa ilmenee vuosittain kymmeniä pakkoavioliittoja, ja määrä on Monika-Naiset liiton

Lusikka alushousuissa ei Finavian turvatarkastuksessa hetkauta: ”Ei ole kiellettyjen tavaroiden listalla” - hiljaisen hätähuudon ymmärtäminen vaatisi ohjeistuksen, mutta onko sellaista tulossa?

Suomessa ilmenee vuosittain kymmeniä pakkoavioliittoja, ja määrä on Monika-Naiset liiton mukaan kasvanut. Tyttöjä viedään myös ympärileikattavaksi ulkomaille. Kesäloman kynnyksellä aika matkalle on otollinen, kun tytöillä on koulusta pidempi loma.Isossa-Britanniassa ja Tanskassa on Ihmisoikeusliiton ja Monika-Naisten mukaan jo vuosia ohjeistettu ulkomaille pakkoavioliittoon tai ympärileikattavaksi vietäviä tyttöjä herättämään lentokentän työntekijöiden huomio lusikalla tai metalliesineellä. Iltalehti uutisoi aiemmin, että nyt myös Ruotsissa Göteborgin kaupunki on antanut oman ohjeistuksensa, miten tytöt voivat herättää huomion lentokentällä.Yksi kaupungin antamista ohjeista on lusikan piilottaminen alushousuihin ennen lentokentän turvatarkastukseen menemistä. Lusikka hälyttää turvatarkastuksessa, ja antaa tytölle mahdollisuuden päästä puhumaan lentokentän työntekijän kanssa kahden kesken. Perheen kanssa matkustavalle ja ...


WWF tiedottaa, että sen kiljuhanhityöryhmä laski tänä keväänä lähes 100

Pohjolan uhanalaisinta lintulajia tarkkailtu jo maailmanennätysmäiset 33 vuotta - ”Hienoa seurata orastavaa kasvua”

WWF tiedottaa, että sen kiljuhanhityöryhmä laski tänä keväänä lähes 100 kiljuhanhea jokavuotisessa tehotarkkailussa. Uutinen on hyvä: vaikka kiljuhanhi on Pohjoismaissa pesivistä lintulajeista uhanalaisin, sen kanta on ilahduttavassa kasvussa.Kiljuhanhet muuttavat keväisin Kreikassa sijaitsevilta talvehtimisalueiltaan pohjoiseen pesimään. Matkalla kohti Pohjois-Norjassa sijaitsevia pesimäalueitaan ne pysähtyvät Oulun seudulle lepäämään ja ruokailemaan, jolloin WWF:n kiljuhanhityöryhmä laskee ne kannan kehityksen arvioimiseksi.Viime vuonna Oulun seudulla nähtiin jopa 124 kiljuhanhea, mikä oli ennätysmäärä sitten vuoden 1963.2000-luvun alun huonoimpina vuosina kiljuhanhia havaittiin vuosittain vain alle kymmenen.- Tänä keväänä laskimme Siikajoella, Liminganlahdella ja Hailuodossa varmuudella 96 yksilöä, mahdollisesti jopa sata. Vaikka määrä on hieman viimevuotista ennätystä pienempi, on se silti ...


Lounais-Suomen poliisi tutkii luonnonsuojelurikosta, joka epäilyn mukaan tapahtui Bĺdan luodolla

Merimetsojen pesäluoto poltettiin Lounais-Suomessa - poliisi etsii moottorivenemiehiä: ”Ihan ainutkertaista”

Lounais-Suomen poliisi tutkii luonnonsuojelurikosta, joka epäilyn mukaan tapahtui Bĺdan luodolla Kemiönsaarella. Luoto sijaitsee Santasaaren edustalla lounaisrannikolla.Joku sytytti tulipalon pienellä luodolla, jolla rauhoitetut merimetsot pesivät. Epäilty rikos tapahtui lauantaina 12. toukokuuta ennen kello kahdeksaa illalla. Silminnäkijä teki asiasta hätäkeskusilmoituksen kello 19.50 aikaan.Tehtävän otti vastaan Rajavartiolaitos, joka hälytti paikalle ulkovartiolaiva Tursaan. Poliisille selvisi, että luoto oli vain 90 kertaa 60 metrin kokoinen kallioluoto. Luodolla oli ollut tulipalo siitä huolimatta, että sillä ei ole puita eikä muuta kasvillisuutta kuin paikoittaista ruohikkoa.- Siellä on meiltä nyt vasta poliisi käymässä. Palanut alue on pieni, ja koko luoto on ylipäänsä pieni. Palopaikalla oli muutamia merimetson pesiä, ...


Tuomioistuin totesi eteläafrikkalaisen Henri van Bredan maanantaina syylliseksi kolmen perheenjäsenensä

Sotki rikospaikan ja sepitti tarinan ulkopuolisesta tekijästä - Henri, 20, murhasi perheensä kirveellä äveriäällä alueella Etelä-Afrikassa

Tuomioistuin totesi eteläafrikkalaisen Henri van Bredan maanantaina syylliseksi kolmen perheenjäsenensä murhaan. Tekijä surmasi äitinsä, isänsä ja isoveljensä kirveellä kolme vuotta sitten.Van Breda oli teot tehdessään 20-vuotias. Hän hyökkäsi perheenjäsentensä kimppuun kotonaan Stellenboschissa, äveriäällä ja idyllisessä viininviljelyalueella Kapkaupungin liepeillä. Tapaus on järkyttänyt syvästi eteläafrikkalaisia, ja siitä on uutisoitu ympäri maailman. Perhe oli asunut myös Australiassa.Van Breda todettiin syylliseksi myös oikeuden estämisen yritykseen sekä siskonsa murhan yritykseen. Tekijän pikkusisko Marli van Breda, joka oli tammikuun 2015 hyökkäyksen aikaan 16-vuotias, sai vakavia vammoja päähänsä eikä muista tapahtunutta.- Kun kaikki todistusaineisto on tarkasteltu, lopputulos on väistämätön. Perheellisenä miehenä minun on vaikea sanoa niin, tuomari ...


Veikkaus tiedottaa pohjoissuomalaisesta miehestä, joka voitti kaksi miljoonaa euroa Jokerista.

Nivalalaismiehestä tuli veikkausmiljonääri - jatkaa edelleen autokuskina: ”Töitä en ole jättänyt, enkä jätä”

Veikkaus tiedottaa pohjoissuomalaisesta miehestä, joka voitti kaksi miljoonaa euroa Jokerista. Hän on nyt käynyt nauttimassa peliyhtiön tarjoamat voittokahvit. Samalla mies antoi peliyhtiölle haastattelun.- Töitä en ole jättänyt, enkä jätä, autoa yli 30 vuotta ammatikseen ajanut mies kertoo Veikkauksen tiedotteessa.Mies kertoo tiedotteessa, että päivät pyörivät auton ratin takana, ja samankaltaiset maisemat vaihtuvat myös vapaa-ajalla.- Minulla on asuntovaunu, ja nyt ostin voiton jälkeen asuntoauton. Pohjois- ja Itä-Suomea ajattelin kesällä kierrellä. Täytyy käydä noita sääskikantoja katsastamassa, mies myhäili.- Espanjassa olen käynyt joskus kauan, kauan aikaa sitten. En minä taida ulkomaille lähteä.Miehen voitto on yleisesti tiedossa pienellä paikkakunnalla. Nivalan Nesteellä tarjottiin miljoonien kunniaksi kunnon ...


Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1985 syntyneen Aki Markus Petteri

Portsarille ehdotonta vankeutta raiskauksesta ja pahoinpitelystä

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1985 syntyneen Aki Markus Petteri Piipposen kahden vuoden ja yhden kuukauden mittaiseen ehdottomaan vankeuteen pahoinpitelystä, raiskauksesta sekä laittomasta uhkauksesta.Lisäksi tuomittu määrättiin maksamaan uhrilleen yhteensä yli 13 000 euron vahingonkorvaukset.Järjestyksenvalvojana työskennellyt Piipponen oli tuomiolauselman julkisen selostaan mukaan pahoinpidellyt uhriaan kaikkiaan kymmenisen kertaa runsaan puolen vuoden aikana. Hän oli muun muassa kuristanut uhriaan kaulasta, heittänyt tätä sängylle, vääntänyt käsistä ja istunut tämän päällä.Vuosi sitten toukokuussa mies raiskasi uhrinsa eri tavoin ja lopuksi uhkasi pahoinpidellä hänet henkihieveriin.Mies kiisti syytteet oikeudessa. Hän myönsi olleensa asianomistajan kanssa sukupuoliyhteydessä, mutta väitti, että kaikki oli tapahtunut yhteisymmärryksessä ja vapaaehtoisesti.Oikeus kuitenkin piti uhrin ...


Pirkanmaan Kokoomusnuoret esittää, että Jean Sibeliuksen Finlandia-hymnistä tulee Suomen kansallislaulu.

Kokoomuksen puoluekokousaloitteet: Valkoposkihanhet pois rauhoituksesta, konjakki ruokakauppoihin, Alkon monopoli historiaan...

Pirkanmaan Kokoomusnuoret esittää, että Jean Sibeliuksen Finlandia-hymnistä tulee Suomen kansallislaulu. Samanlainen esitys tehtiin Lappeenrannan vuoden 2016 puoluekokoukselle.Kaksi vuotta sitten kokoomuksen puoluehallitus tuki esitystä.Nyt ei.- Edellisessä puoluekokouksessa vuonna 2016 samasta asiasta käytiin äänestys. Puoluehallitus puolsi tuolloin Finlandia-hymnin nostoa kansallislauluksi. Tämä kanta kuitenkin hävisi äänestyksessä. Puoluehallitus katsoo, että puoluekokoukselta saatiin tuolloin kanta aloitteeseen, eikä asia ole oleelliselta osalta muuttunut kahdessa vuodessa.Puoluehallitus esittää, että puoluekokous toteaisi "vastauksen riittäväksi selvitykseksi aloitteen johdosta."Satikutia PohjanmaaltaPohjanmaan Kokoomusnuoret esittää, että puolueen olisi toimittava vapaan markkinatalouden puolesta. Sen mukaan viime aikoina puolueen linja suhteessa vapaisiin markkinoihin on vaihdellut.- Puolue on osallistunut sellaisiin päätöksiin ja ajanut sellaisia asioita hallituksessa, jotka ...


Rovaniemeläinen kaupunginvaltuutettu Mikkel Näkkäläjärvi (sd) kertoo joutuneensa rasististen törkykirjoitusten kohteeksi

Saamelainen valtuutettu vastustaa Kärkkäisen tuloa Rovaniemelle - joutui rasistisen viharyöpyn kohteeksi

Rovaniemeläinen kaupunginvaltuutettu Mikkel Näkkäläjärvi (sd) kertoo joutuneensa rasististen törkykirjoitusten kohteeksi ilmaistuaan julkisesti vastustavansa Kärkkäisen tavaratalon tuloa Rovaniemelle.Helsingin Sanomat uutisoi Rovaniemen päätöksestä lähettää lausuntokierrokselle asemakaavamuutos, joka mahdollistaisi Kärkkäiselle tavaratalon Rovaniemen Teollisuuskylään.Näkkäläjärvi ilmoitti jutussa vastustavansa tavarataloa toimitusjohtaja Juha Kärkkäisen aiempien kirjoitusten perusteella. Liikemies tuomittiin vuonna 2014 hovioikeudessa 90 päiväsakkoon kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Lisäksi tavarataloyhtiö J. Kärkkäinen Oy tuomittiin 45 000 euron yhteisösakkoon. Magneettimedia-lehti julkaisi muun muassa juutalaisvastaisia kirjoituksia, mistä tuomio tuli. Kärkkäisen uusnatsikytköksiä on niin ikään käsitelty julkisuudessa.- Totesin siihen niin, että olen huolissani myös eettisistä kysymyksistä ja toivoisin, että niistä nousisi keskustelu.Näkkäläjärvi toi Twitter-tilillään julki palautteita, joita on saanut ilmaistuaan vastustuksensa ...


Petri Niinimäki (vas.) ja Mikko Virtala pystyvät pyörittämään uudella särmäyspuristimella

Kaikki lähti pikaisesti tehdystä konekaupasta - nyt parkanolaisyritys pyörittää yli 5 miljoonan bisnestä

Petri Niinimäki (vas.) ja Mikko Virtala pystyvät pyörittämään uudella särmäyspuristimella käsiteltävän metallikappaleen näkyviin kolmiulotteisena, jotta tuote saa varmasti oikean muodon. (AULIS ALATALO)Alkukeväällä 2011 parkanolainen Petri Niinimäki, 13 000 euron liikevaihdolla PN-Works Oy:n aloitellut nuorukainen, asteli Heinolassa konkurssipesän tiloihin. Hänen piti ostaa vain 500 euron paikallisnostin.Niinimäki näki ison hallin nurkkaan työnnettynä tuoreen laserleikkurin, joka maksaa uutena noin 800 000 euroa. Siitä paikasta hän soitti perustamansa XO Metal Oy:n toiselle omistajalle Tero Pentille, että nyt hän tuo Parkanoon vähän enemmän kuin piti. Pikapikaa miehet tekivät pesän omistaneelle pankille tarjouksen ja ostivat molemmat laitteet - konkurssihallin Heinolassa vuokranneiden vielä miettiessä ratkaisujaan.Ammattikoulun Parkanossa käynyt ...


Hildalla, Tolosen pian kaksivuotiaalla tyttärellä, on kromosomihäiriö trisomia 18. Sairauden

Raskauden piti keskeytyä 95 prosentin varmuudella - nyt Hilda, 2, jonka elämälle lääkärit eivät antaneet mitään toivoa, nauttii kesästä hiekkarannalla

Hildalla, Tolosen pian kaksivuotiaalla tyttärellä, on kromosomihäiriö trisomia 18. Sairauden toinen nimi on Edwardsin oireyhtymä. Tällaiset lapset ovat vaikeasti kehitysvammaisia, ja ensimmäisen elinvuotensa aikana jopa 90 prosenttia lapsista kuolee. Jo syntymä on epätodennäköistä, sillä raskaus keskeytyy 95 prosentin todennäköisyydellä.- Hilda on näiden tilastojen valossa poikkeavuus, harvinainen tapaus, joka on saavuttanut ennusteista huolimatta lähes kahden vuoden iän, Saara Tolonen kirjoittaa blogissaan.Vaikeasti kehitysvammainen Hilda täyttää pian kaksi vuotta. Äiti Saara Toloselle abortti ei missään vaiheessa ollut vaihtoehto. (SAARA TOLONEN)- Hänelle annettiin elinaikaa parista päivästä pariin viikkoon. Olo oli musertunut, Tolonen kuvailee tunnelmiaan pian synnytyksen jälkeen.Jos Tolonen olisi uskonut raskauden aikaista lääkäriään, hän ...


Kotimaisen turvetuotannon vesistökuormituksen mittaus-, luvitus- ja valvontakäytännöt saavat kovaa arvostelua

Jussi Alanko sai tarpeekseen turpeen pilaamista järvistä - ”Semmoinen valtion värisuora, että ne tekevät mitä haluavat”

Kotimaisen turvetuotannon vesistökuormituksen mittaus-, luvitus- ja valvontakäytännöt saavat kovaa arvostelua Jussi Alangon Valtio vastaan Liesjärvi -elokuvassa. Keski-Suomessa Keuruulla sijaitseva Liesjärvi kuuluu Pihlajaveden vesireittiin.Kiistaa on yleisesti siitä, että mikä on turvetuotannon osuus vesien pilaantumisessa, sillä myös metsäojitukset ja maatalous kuormittavat vesistöjä.(PETTERI KIVIMÄKI)- Tämä vakava ympäristöongelma on Suomessa hyvin yleinen. Turvetuotantoalueiden humus eli turvemuta on se vaarallisin juttu, koska se pilaa järvet. Sitä saa laskea surutta vesistöön ja viranomaiset eivät puutu ongelmaan, Jussi Alanko jyrähtää.Noin tunnin kestävän elokuvan kutsuvierasnäytös järjestettiin taannoin Keuruulla. Omakustanne-elokuvassa kerrotaan ihmisten havaintojen perusteella miten ennen kirkasvetinen Liesjärvi on muuttunut humuksesta tummaksi, valkoiset hiekkarannat ovat liettyneet ja uiminen on ...


Nipah-virus on tappanut viisi ihmistä, ja 94 heidän kanssaan tekemisissä

Harvinaisella Nipah-viruksella jo viisi uhria Intiassa: ei hoitoa, ei rokotetta, jopa 70 prosenttia kuolee

Nipah-virus on tappanut viisi ihmistä, ja 94 heidän kanssaan tekemisissä ollutta ihmistä on joutunut karanteeniin Keralassa, osavaltion johtava terveysviranomainen K.J. Reena vahvistaa uutistoimisto AFP:lle. Intialaismedia on kirjoittanut jo kymmenestä kuolonuhrista, mutta Reenan mukaan muiden kuolemantapausten syytä ei ole vielä vahvistettu.Kyse on lähinnä Kaakkois-Aasiassa elävien hedelmälepakoiden levittämästä henipavirusten sukuun kuuluvasta viruksesta. Se tunnistettiin ensimmäisen kerran Malesiassa 20 vuotta sitten. Sittemmin kaikki ihmistartunnat ovat tapahtuneet Bangladeshissa ja sen naapurialueilla Intiassa eli kaukana maan lounaisnurkassa sijaitsevasta Keralasta.Sairaalaan Keralassa jonottaneet paikalliset pitivät varotoimena hengityssuojaimia maanantaina. (AP)Epidemioiden kuolleisuus on maailman terveysjärjestön WHO:n tilastojen mukaan enimmäkseen ollut 70 prosentin tuntumassa. Pahimmillaan se on ollut jopa 90-100 ...


Poliisin tilastojen perusteella edellisvuonna Suomessa tapahtui polkupyöräilijöille kaiken kaikkiaan 807

Asiantuntijat paljastavat pyöräilijöiden vaaranpaikat - ”Laiha lohtu on, että on oikeassa, mutta on sairaalassa”

Poliisin tilastojen perusteella edellisvuonna Suomessa tapahtui polkupyöräilijöille kaiken kaikkiaan 807 onnettomuutta. Näistä onnettomuuksista 18 johti pyöräilijän kuolemaan.Vaarallisimpia paikkoja pyöräilijöille ovat poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja, ylikomisario Dennis Pastersteinin mukaan risteysalueet - etenkin ne, jotka osuvat pyörätien jatkeelle. Pastersteinin mukaan vaarallisia näistä paikoista tekee se, ettei liikennesääntöjä tunneta. - Itsekin liikun paljon pyörällä ja olen tehnyt itse sen havainnon, että sääntöjä ei tunneta. Esimerkiksi autoilijat antavat tilaa, kun pyöräilijä on tulossa ajoradalle, ja sallittuahan se on, mutta ei tarvitse. Toisaalta pyöräilijät tulevat autojen eteen, vaikka oikeutta siihen ei olisi, Pasterstein avaa.Poliisin tietojen mukaan kaksi kolmasosaa pyöräilyonnettomuuksista tapahtuu risteyksissä. Noin puolet pyöräilyonnettomuuksista tapahtuu pyörätien ...


Maahanmuuttovirasto (Migri) alkaa kuulustella turvapaikanhaun yhteydessä myös 7-12-vuotiaita lapsia, jos

Alle 12-vuotiaita turvapaikanhakijoita aletaan kuulustella uskonasioista - tuhat turvapaikanhakijaa kääntynyt kristityksi hylkäysten jälkeen

Maahanmuuttovirasto (Migri) alkaa kuulustella turvapaikanhaun yhteydessä myös 7-12-vuotiaita lapsia, jos heidän perheensä on kääntynyt kristinuskoon. Esimerkiksi syksyllä uutisoitiin laajalti, että sadat turvapaikanhakijat ovat kertoneet kääntyneensä Suomessa kristinuskoon.Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikkö lähetti vastaanottokeskuksiin tiedotteen, että se kuulee jatkossakin turvapaikkahakemukseen liittyen kaikkia mukana hakevia alaikäisiä lapsia erikseen, jos he ovat täyttäneet 12 vuotta.Turvapaikkayksikkö on tarkentanut käytäntöään koskien mukana hakevien, alaikäisten lasten kuulemista, kun kyseessä on kristinuskoon kääntynyt lapsiperhe.Jatkossa turvapaikkayksikkö kuulee kristinuskoon kääntyneiden perheiden osalta myös perheen alle 12-vuotiaita lapsia. Turvapaikkayksikössä uskontoasioista vastaavan Anu Karpin mukaan tiedote levisi netissä osittain muutettuna.- Tiedotteen teksti ei ole aito. Se on osittain aito, mutta siihen on lisätty merkittäviä ...


Ruotsin hallitus on aloittanut kansankodin sotaan ja kriiseihin valmistavan esitteen

Kaikkiin ruotsalaiskoteihin jaetaan esite siitä, miten valmistautua sotaan - ”Me emme koskaan antaudu”

Ruotsin hallitus on aloittanut kansankodin sotaan ja kriiseihin valmistavan esitteen jakamisen. 20-sivuinen esite lähetetään Ruotsin jokaiseen 4,8 miljoonaan kotitalouteen.Esitteen esipuheessa kerrotaan, että sen tarkoitus on varmistaa, että kansa on paremmin varautunut kaikkeen vaaralliseen suurista onnettomuuksista sään ääri-ilmiöihin, kyber-hyökkäyksiin ja sotilaalliseen konfliktiin.- Ruotsi on turvallisempi kuin moni muu maa, mutta on olemassa uhkia turvallisuudellemme ja itsenäisyydellemme, kirjoitetaan esitteessä, jonka otsikko on Om krisen eller kriget kommer (jos kohtaamme kriisin tai sodan).- Jokainen, joka asuu Ruotsissa on omalta osaltaan vastuussa maamme turvallisuudesta, sanotaan esitteessä.20-sivuinen esite jaetaan Ruotsin jokaiseen kotitalouteen. (MSB)Me emme antaudu koskaanOhjetekstit ovat täynnä isänmaallista paatosta.- Jos vieras valta hyökkää Ruotsiin, ...